Mainostoimistoyrittäjänä Kouta Media oy:ssä työskentelevä Jan Arbelius asettui Oulunsalon Yrittäjät ry:n uudeksi puheenjohtajaksi.
– Olen ollut yhdistyksen hallituksessa varapuheenjohtajana vuodesta 2017 alkaen. Oli luontevaa astua puheenjohtajan rooliin, kun edeltäjälläni tuli maksimivuodet, eli kuusi vuotta täyteen, Arbelius kertoo.
Koronapandemia sekä sähkön hinnan heilahtelut ovat asettaneet yrittäjiä uusien haasteiden eteen, mutta Oulunsalossa uskotaan sitkaasti valoisaan tulevaisuuteen.
– Yhdistyksen yritykset ovat niin hyvissä voimissa, kuin tässä tilanteessa voi olla. Osaa eivät haasteet ole koskeneet juuri lainkaan, mutta valitettavasti on paljon niitäkin, joiden kannattavuus on kärsinyt viimevuosien haasteista ja osa on jopa joutunut lopettamaan liiketoimintansa.