Hailuodon jäätietä on ryhdytty viikonlopun aikana tekemään ja väylältä on poistettu lunta, jotta jäätyminen etenisi nopeammin.
– Odotellaan vielä vähän aikaa, sillä muutamin paikoin jäästä puuttuu vielä paksuutta, toppuuttelee jäätien tekemisestä ja ylläpidosta vastaava Juha Toppi Touhu-Palveluista.
Jotta jäätie voitaisiin avata, teräsjäätä on oltava vähintään 40 senttiä. Perjantain mittauksissa jää oli heikommissa kohdissa 35-36 senttiä. Vahvimmillaan jääkansi oli yli 40 senttiä.
– Paikoin lunta oli yllättävän paljon, ja se näkyy mittaustuloksissa. Varsinkin kauempana rannasta lunta oli paksusti, Toppi kertoo.
– Jäät ovat olleet kuitenkin tasaiset ja helpot, eivätkä ihan mahdottomia työstää.
Sääennusteet eivät ole tällä hetkellä kuitenkaan parhaat mahdolliset jäätien tekemistä ajatellen. Ennustettu meriveden korkeuden nousu voi nostaa rannoilla vettä niin, ettei jäälle ole asiaa. Liki 20 metriä sekunnissa puhaltavat tuulet taas nietostavat lunta ja tukkivat jo avattuja väyliä.
– Tämän hetken ennusteen mukaan säätila on tällainen tiistaista perjantaiaamuun saakka. Odotetaan ensin tämä huono ilma pois ja katsotaan sitten, miltä näyttää. Viikonloppuna päästään viimeistään mittaamaan jäätä vähän tarkemmin. Sen jälkeen voi arvailla tarkemmin, milloin jäätie voidaan avata.
Hailuodon jäätiestä on tilastotietoa vuodesta 1973 lähtien.
Vuosien 1973-1988 aikana se oli käytössä kahdesta kolmeen kuukautta lähes joka talvi. Jää oli tuolloin myös keskimäärin nykyistä paksumpaa.
Talvella 1986-87 jäätie oli auki joulukuun puolivälin kieppeiltä huhtikuun loppuun saakka. Myös talvella 1995-1996 jäätie oli auki joulukuusta huhtikuulle saakka.
Vuonna 1989 oli ensimmäinen talvi, jolloin jäätie oli auki hyvin lyhyitä jaksoja: 11 päivää tammikuussa ja kahdeksan päivää helmi-maaliskuun vaihteessa.
Huonoja jäätievuosia ovat olleet myös vuodet 1992 (16 päivää), 1995 (23 päivää), 2008 (10 päivää) ja 2019 (20 päivää).
Vuosina 2015 ja 2020 jäätietä ei avattu lainkaan.
2000-luvulla jäätie on ollut käytössä keskimäärin lyhyempiä jaksoja kuin aiempina vuosikymmeninä.
Pisimpään jäätietä on voinut 2000-luvulla käyttää talvella 2010-2011, jolloin se oli auki 98 päivää joulukuusta maalis-huhtikuun vaihteeseen.