Isä, kolme poikaa ja yksi yritys
Kempeleläinen perheyritys Tarraserif työllistää neljä Tahkolaa. Lähisukulaisten kanssa työskentely on opettanut heille paljon.
Kun huristelee nelostietä Kempeleessä, näkee jo kaukaa Tarraserifin ison toimitalon ja kyltin. Kiinteistö nousi paikalle juuri ennen koronaa vuonna 2019.
Tarraserif Oy on erikoistunut mainosteippauksiin ja yritysten brändi-ilmeisiin, mutta se on paljon muutakin. Nimittäin perheyhtiö, jossa työskentelee toimitusjohtaja Arto Tahkolan lisäksi kolme hänen poikaansa – Aleksi, Markus ja Konsta Tahkola.
Lähdimme Kempeleeseen jututtamaan Tahkoloita. Miltä tuntuu, kun tekee töitä lähisukulaisen kanssa – ihan joka päivä? Palaako käpy? Tuleeko puhetta selän takana?
Porukka on saatu kasaan toimitusjohtajan huoneeseen. Ainakin suunnilleen. Kolmikosta nuorimmainen Konsta on jäänyt jonnekin. Hallin puolella on menossa uusiin teippausmateriaaleihin liittyvä koulutus, jota hän ei ilmeisesti malta jättää kesken.
Aleksi pyörittää puhelinta kädessään ja antaa lopulta periksi. Pitää soittaa. Montaa sanaa ei vaihdeta. Minne nää jäit?
Arto Tahkola katoaa nurkan taakse ja palaa mukanaan monipakkaus pillimehua. Vadelmanmakuista.
Istumme pyöreän pöydän ääreen ja pian Konstakin viipottaa paikalle. En mää tajunnut, että pitää tulla heti.
Tarraserif Oy on 30 vuoden aikana kasvanut mainos- ja teippausalan vakavaraiseksi toimijaksi. Eteenpäin on menty vaihe vaiheelta.
Perheen pojat ovat kasvaneet yritystoimintaan mukaan. Ensin on oltu tet-harjoittelussa, sitten tehty kesätöitä tuotannossa, myynnissä ja niin edelleen.
Tätä nykyä Aleksi, 29, vastaa Kempeleen ja Espoon toimipisteistä, Markus, 33, työskentelee asentajana Kempeleessä ja Konsta, 22, on samoissa hommissa Espoossa.
Arto Tahkola ei koskaan pitänyt itsestäänselvyytenä, että poikakolmikko tulisi mukaan yritystoimintaan. Lapsia on yhteensä 16.
– Ei se ollut itsestäänselvyys, mutta erittäin mieluinen asia. He ovat halunneet tulla töihin ja myös osoittaneet kykynsä. Pelkällä sukulaisuussuhteella ei tässä pärjää, vaan osaaminen ratkaisee, hän painottaa.
Ja osaamista on ollut – kun takana on jo ollut työkokemusta.
Poikien mukaan työskentelyä perheyrityksessä ei mieti koko aikaa aktiivisesti, vaan asia elää taustalla.
– Ei sitä arjessa hirveästi mieti, että kyseessä on perheyritys, mutta kun pysähtyy ajattelemaan, niin onhan se mukavaa, että saa tehdä töitä isän ja veljien kanssa, Aleksi pohtii.
Muut ovat samaa mieltä.
– Tähän mennessä kokemukset ovat olleet pelkästään positiivisia. On mukava tehdä töitä veljien ja isän kanssa ja kommunikointi on helppoa, kertoo pari vuotta vakitöissä ollut Konsta.
Markus on työskennellyt Tarraserifillä asentajana jo yli 13 vuotta. Hän oli pojista ensimmäinen, joka tuli taloon vakituisesti.
Alkuun työskentelyyn liittyi myös hiljainen paine. Takaraivossa kyti ajatus, että pitää näyttää, ettei ole työpaikassa vain sukulaisuuden takia.
– Olen halunnut tehdä työt esimerkillisesti ja niin hyvin, ettei kukaan voi sanoa, että helppohan sinun on, kun olet isälläsi töissä.
Markus epäilee, että osa työntekijöistä ei alkuun uskaltanut sanoa hänelle suoraan asioita. Ehkä siksi, että pelättiin hänen suuttuvan tai vievän asioita eteenpäin.
– Mutta se jäi siihen alkuun, eikä ole ollut ongelma myöhemmin. Silloin myös työyhteisö oli erilainen kuin nykyään, hän kertoo.
Tahkolat eivät usko, että perheyrityskuviosta olisi ollut heille missään vaiheessa haittaa. Tarraserif toimii kuin mikä tahansa yritys.
– Ajattelen, että tämä voi olla työntekijöille jopa etu. On useampi henkilö, jolle voi kertoa kehitysideoita tai huolia ja asioita saadaan eteenpäin, Aleksi huomauttaa.
Mutta entäpäs keskinäinen kinastelu, joka kuuluu usein perhesuhteisiin?
Tahkoloiden mukaan ristiriitatilanteita on ollut vain vähän, eivätkä ne ole muodostuneet ongelmaksi. Erimielisyydet ratkotaan puhumalla. Työasiat pidetään työasioina.
– Olen ollut täällä yli yhdeksän vuotta, ja asiat on aina saatu ratkaistua keskustelemalla, oli vastassa veli, isä tai joku muu, Aleksi kuvaa.
Samansuuntainen näkemys on myös Markuksella.
– Ei ole ollut mitään isoja konflikteja. Veljien kesken saattaa joskus vältellä ikävien asioiden esiin ottamista toivoen, että ne ratkeaisivat itsestään, mutta lopulta niistä puhutaan, hän naurahtaa.
Tarraserif työllistää yhteensä 18 henkilöä. Esihenkilönä omille lapsille toimiminen on Arto Tahkolan mukaan pitkälti samanlaista kuin muillekin, vaikka perhesuhde tuo siihen oman sävynsä. Hän yrittää ajatella, että työ on aina työtä.
– Mutta on siinä joskus pieni helpotus, kun tietää, että vaikka meillä olisi ollut tiukka palaveri, illalla voidaan olla taas saman pöydän ääressä perheenä, hän kertoo.
Aiempina vuosina oli välillä tiukkoja tilanteita, jotka liittyivät koronaan ja yleiseen taloustilanteeseen. Tarraserifillä oli vaikeita vuosia, mutta nyt tilanne on seestynyt.
– Asiat ovat asettuneet. Pojat ovat kasvaneet työhön ja vastuuseen ja sen myötä myös omistajuutta on järjestelty enemmän heille. Se kertoo luottamuksesta ja siitä, että osaamista on.
Tarkoituksena on, että pian puolet Tarraserifin osakkeista on nuoremmalla sukupolvella.
Isä ja pojat edustavat luonnollisesti eri sukupolvia. Se näkyy suhtautumisessa työhön ja yrittäjyyteen.
Aleksin mukaan näkemyseroja löytyy, mutta sekään ei ole yrityksen kannalta huono asia. Eri aikakausien näkökulmat täydentävät toisiaan.
Samaa mieltä on myös Arto, joka sanoo tottuneensa yrittäjyyteen, jossa painetaan hommia aamusta yöhön.
– Nykyisin nuoremmilla sukupolvilla on paremmin rajattu työaika, perhe-elämä ja vastuut kotona. Se on muuttunut, eikä se ole huono asia.
Arto katsoo poikiaan ja selvästi myös liikuttuu hieman. Sitten hän tekee paljastuksen.
– En osaa vieläkään pyykätä. Ei ole koskaan tarvinnut opetella.
Poikia naurattaa, kunnes joku myöntää, että oppi itsekin pyykkikoneen salat vasta 24-vuotiaana kotoa pois muutettuaan.
Perheyrityksessä on opittu asioita puolin ja toisin.
Arto kertoo oppineensa pojiltaan tehokkuutta, organisointia ja ajanhallintaa. Aiemmin hän suorastaan vältteli kalenteria ja palavereita.
Aleksi sanoo, että kaikki mitä hän tietää yrityksen pyörittämisestä tulee isältä.
– Minulla ei ollut aiemmin mitään kokemusta yrittäjyydestä. Veljiltä taas olen oppinut työnteon mallia ja työmoraalia. Sitä, että tehdään tehokkaasti ja tartutaan haasteisiin.
Konsta on vasta työuransa alussa, eikä mieleen tule mitään ajatuksia mullistavia oppeja.
– Markus on opettanut minua teippaushommissa ja antanut vinkkejä ja sitä oppia karttuu koko ajan, hän sanoo.
Pojat pohtivat puolivakavissaan, että heillä ei tunneta armoa, vaan usein on vain hypätty mukaan ja opittu tekemällä.
Moni oppi on tarttunut takkiin vähän huomaamatta, näin etenkin asenne ja työmoraali. Markus pohtii omaksuneensa isältään esimerkiksi ajatuksen tehdä työt kunnolla ja loppuun saakka sekä kyvyn tehdä päätöksiä.
– Jos jokin asia ei toimi, sitä ei jäädä vatvomaan. Muutos tehdään kunnolla ja sitten eletään sen päätöksen kanssa.
Aleksi nyökkää ja komppaa veljeään. Suomessa ollaan aika varovaisia tekemään muutoksia tai kokeilemaan uutta.
– Meillä se rohkeus on varmasti tullut isältä. Ainakin on opittu testaamaan asioita ja kehittämään toimintaa, vaikka kaikki kokeilut eivät aina heti onnistuisikaan.
Tänä vuonna yritys juhlii 30-vuotista taivalta. Ilmoilla on orastavaa optimismia. Alalla on kova kilpailu, mutta yritys pyrkii erottautumaan aktiivisella ja asiakaspalveluhenkisellä myynnillä.
Perheyrityksen ydin säilyy jatkossakin samana. Töitä tehdään yhdessä ja pelkäämättä, mutta samalla muistetaan ilo.
Arto Tahkola sanoo, että Tarraserifin työ on siinä mielessä mukavaa, että tehdään näkyviä ja positiivisia asioita: mainoksia, ajoneuvoteippauksia ja toimitilojen ilmeitä.
– Se ei ole sellaista myyntiä, johon liittyisi negatiivisia mielikuvia, vaan yritykset ovat aidosti kiinnostuneita siitä, miltä ne näyttävät fyysisessä ympäristössä.
Pojat katsovat isäänsä ja hymyilevät. Ovat selvästi samaa mieltä.