Itsenäisyyspäivän valtakunnallista paraatia marssittiin Oulussa. Tapaus oli sikäli poikkeuksellinen, että ensimmäistä kertaa paraatia marssittiin Naton sateenvarjon alla. Parinkymmenen asteen pakkanenkaan ei hidastanut, kun arviolta 30 000 asiasta kiinnostunutta suuntasi tutustumaan Puolustusvoimien kalustoon. En muista, kuinka monta kertaa kuulin setämiesten aloittavan lauseen sanoilla: "kun minä olin armeijassa". Hyvin piti nuorisolla pokka pitkin päivää ja jokaista tarinaa kuunneltiin suurella intensiteetillä.
Toki innostuin asiasta itsekin kömpiessä mukuloideni kanssa Panssari-Sisun uumenissa. Suureksi harmikseni virtalukosta ei löytynyt avaimia, joten koeajo jäänee tulevaisuuteen. Olenhan ennenkin hyräyttänyt lukuisia kertoja Scanian moottorin käyntiin, joten miksipä se ei olisi onnistunut nytkin. Maamiinan hankintatarvetta pohdin myös kotirantaamme, mutta jätin senkin hankinnan odottamaan mahdollista todellista tarvetta. On kerrassaan hienoa, että meillä on muhkea kalusto turvaamassa Suomea. Toki toivon, että kalustoa ei tarvitse koskaan käyttää. Sama ideologia on esimerkiksi auton turvavyössä. Hyvä olla olemassa, toivottavasti käyttöä sille ei koskaan tule.
Tovin ihastelun, hypistelyn ja hämmästelyn jälkeen oli aika siirtyä katsomaan itse paraatia. Mikäli merituuli yhdistettynä jäätävään pakkaseen ei olisi estänyt silmävesieni jäätymistä, olisin tirauttanut kyyneleet, sillä suomenhevosen paikka paraatissa oli tyhjä. Miksi suomenhevoset jäivät talliin?
Paraatin teemana oli Itsenäisen Suomen puolustajat.
Veteraanienperinto.fi -sivuston mukaan ennen sotia Suomessa oli vuonna 1939 318 000 täysi-ikäistä ja 60 000 alle kolmevuotiasta hevosta. Hevoset olivat rodultaan suomenhevosia ja ne olivat tottuneet hyvin Suomen erikoisolosuhteisiin, kuten ankaraan talveen. Syksyllä 1939 todettiin sotakelpoisiksi yli 173 000 hevosta.
Syksyllä 1939 armeijan valmiutta kohotettaessa otettiin Puolustusvoimille siviileiltä 60 000 hevosta. Sodan aikana otettiin vielä lisää 12 000 hevosta. Talvisodan aikana menehtyi kaikkiaan 7 200 hevosta, joista 4 000 vihollistulessa.
Kyllä näillä meriiteillä Rakuunakilta olisi ratsuväen muistoa saanut olla vaalimassa myös Merikosken silloilla, vaikkakin varsinaisten rakuunoiden eli hevosin siirtyneiden ja jalan taistelleiden joukkojen koulutus Suomessa päättyi jo vuonna 1947.
Miksi sitten suomenhevonen oli niin verraton aseveli?
Suomenhevosen merkitys oli sekä talvi- että jatkosodassa armeijan liikkuvuudelle erittäin ratkaiseva. Millään sen ajan moottoriajoneuvolla ei olisi voitu korvata hevosta maastossa, sillä juuri maastoliikkuvuudessa hevonen oli ylivoimainen. Sen sijaan pitkiin tiekuljetuksiin hevonen oli liian hidas ja kuorma pieni.
Rotutyypillisesti suomenhevonen on väkivahva sekä rehunkäyttökyvyltään erittäin hyvä. Nämä ominaisuudet ovat säilyneet näihin päiviin saakka. Sen olen saanut omakohtaisesti kokea, kun olen koittanut pidätellä hyppysistäni riistäytynyttä pollea umpimetsässä tai kiskonut kiinni lyhyeksi jäänyttä satulavyötä.