Juuri nyt: Viikon kes­tä­neen kuo­hun­nan päätös: Hai­luo­don kun­nan­joh­ta­ja eroaa

Mainos: Isän­päi­vää juh­li­taan 14.11. On­nit­te­le isää Ran­ta­la­keu­des­sa, tee il­moi­tus tästä.

Kolumni

Ei tässä syyl­li­siä kaivata vaan las­ke­via il­mas­to­pääs­tö­jä, sanoo Jenni, joka uskoo, että monella vil­je­li­jäl­lä on vil­pi­tön halu toimia il­mas­ton hyväksi

Eduskunta

-
Kuva: Tiina Wallin
Eduskunnasta

Viime päivinä on keskusteltu paljon maataloudesta suhteessa Suomen kasvihuonekaasupäästöihin ja ilmastonmuutoksen hillintään.

Keskustelu käynnistyi, kun vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo totesi, että maatalous on ainoa sektori, jossa päästöt eivät ole laske.

Tästä leimahti liikkeelle puheenvuorojen vyöry.

Vaikka maataloudessa on tehty ympäristötoimia ja halua vähentää päästöjä on ollut, on kokonaistilanne silti se, että päästöt eivät ole laskeneet.

Osa toimista on tehonnut, mutta samalla esimeksi turvemaista tulevat päästöt ovat kasvaneet.

Tämä on tosiasia, jonka ääreen meidän päättäjien pitää pysähtyä.

Ja tämän pysähtymisen ääressä voimme toivottavasti kaikki todeta, että kovaa työtä tekevä yksittäinen viljeljiä tai kasvattaja ei ole tässä syypää eikä häntä pidä tästä syyttää.

Itse uskon täysin, että todella monella viljelijällä on vilpitön halu tehdä hartiavoimin töitä myös yhteisen ympäristömme vuoksi.

Ongelma on järjestelmän tasolla. Ongelma isolla osin on se, että meidän tukijärjestelmämme ei ole kannustanut vähentämään päästöjä.

Maataloustuet eivät riittävästi ohjaa ja tue ympäristön kannalta hyviä ratkaisuja vaan päinvastoin tuki kannustaa liian usein tekemään ympäristön kannalta huonoja ratkaisuja.

Esimerkiksi turvepeltojen uudisraivaaminen on edelleen sallittua vaikka vaihtoehtona olisi kivennäismaata.

Turvepeltojen raivaamisen vähentäminen on yksi poiminta Maataloustuottajia edustavien MTK:n ja SLC:n ilmastotiekartasta.

Kyseessä ei siis ole vihreiden yksin ajama asia vaan toimenpiteet, joista tässä kirjoituksessa ja muualla me vihreät puhumme, ovat maanviljelyn etujärjestöjen itsensä agendalla myös hyvin vahvasti.

Tämä korostaa jälleen sitä, että kyseessä on yhteinen asia ja toimia tarvitaan nimenomaan meiltä politiikoilta ja etujärjestöiltä.

Systeemin pitää muuttua.

Muita tiekartassa mainittuja asioita ovat mm. hiiliviljely.

Päästöjä voidaan laskea hyödyntämällä viljelytapoja, jotka sitovat hiiltä maaperään.

Tämä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi jatkuvapeitteisyyden lisäämistä, monipuolisempaa viljelykiertoa ja alus- ja kerääjäkasvien käyttöä.

Näillä toimilla vähennetään samalla ravinnepäästöjä ympäristöön, joka sekä parantaa maaperän kasvukuntoa, että puhdistaa lähivesistöjä ja täten lisää asuinympäristön laatua.

”Kovaa työtä tekevä yksittäinen viljeljiä tai kasvattaja ei ole tässä syypää eikä häntä pidä tästä syyttää. Itse uskon täysin, että todella monella viljelijällä on vilpitön halu tehdä hartiavoimin töitä myös yhteisen ympäristömme vuoksi.”

Suomalaisia ja kansainvälisiä kuluttajia kiinnostaa enenevissä määrin ruoan vastuullisuus, eettisyys ja puhtaus.

Näihin vastaamiseen meillä on Suomessa paljon potentiaalia.

Kasviperäisen ruoan lisääntyminen on kasvava, globaali trendi ja siihenkin kelkkaan voimme hyvin ehtiä etujoukoissa.

Meillä Pohjois-Pohjanmaalla on paljon mahdollisuuksia esimerkiksi kauran ja härkäpavun viljelyssä.

Kehitys maatalouden päästöjen kehityksessä ei ole ollut niin suotuisaa kuin on toivottu.

Siitä ei pidä syyttää kovaa työtä tekeviä viljelijöitä. Syylliset ovat muualla.

Mutta totta puhuen, ei tässä syyllisiä niinkään kaivata.

Kaivataan ratkaisuja ja toimintaa, pienempiä päästöjä, yhteistyötä ja parempaa maatalouspolitiikkaa.

Jenni PitkoKirjoittaja on Vihreiden kansanedustaja Oulusta.