Giulia ja Jorma istuivat muhoslaisen omakotitalon keittiössä. Mutta, miten Giulia eksyi Jorman luo?
Jorma tapasi italialaisen Giulian työn merkeissä. Jorma meni tekemään työsopimusta Pyhäjoen ydinvoimalan työmaalle, jossa he tapasivat. Jorma näki voimakkaasti tatuoidun ja lävistysten peitossa olevan Giulian kettingeillä kiinnitettynä Pyhäjokisen merenrannan ikihonkaan. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä.
Jorma, sinisilmäinen ja vaalea tavallinen suomalainen nörtti, yllätti Giulian italiankielen taidolla. Giulia palasi Italiaan, kunhan selvisi poliisin maijakyydistä ja pyhäjokisen maalai konstaapelin haastattelusta, sikäli mikäli he ymmärsivät toisiaan. Mutta, Giulia ja Jorma löysivät toisensa, kiitos nykyajan.
Siinä Giulia istui, tatuoitu, ympäristöaktivisti, vasemmistolainen, asevastainen ja vegetaristi italialainen suklaasilmä. Ja Jorma, reservin kersantti, asekeräilijä, Metsästäjäliiton jäsen, oikeistolainen ja lihansyöjä taivaansinisineen silmineen. Jorma ja Giulia osoittivat ideologian ja aatteiden kumartavan rakkauden suurta voimaa.
Oli syksyinen perjantai- ilta ja Jorma teki aamuksi eväsleipiä. Giulia yritti tarjota omia lihattomia vaihtoehtoja, mutta Jorma siitä kohteliaasti kieltäytyi, kyllä toki Giulia piti joskus Jormalle lihattomia päiviä. Jorma antoi suukon ja lähti nukkumaan, Giulia katsoi vielä koti-ikävään yhden italialaisen ohjelman.
Jorma kertasi ennen nukahtamistaan oliko kaikki kunnossa aamua varten, sillä huomenna alkoi kanalinnun metsästys. Luodikko oli kohdistettu eilen ja ase oli asekaapissa. Jorma nukahti ja Giulia varmisti asian nipistämällä Jormaa sievästi korvasta. Giulia otti asekaapin avaimen, käsiinsä luodikon ja naputti painavalla veitsellä kiikaria puolelta toiselle. Giulia asetti luodikon takaisin asekaappiin.
Jorma heräsi klo 5 ja keitti kahvit termospulloon ja lähti lapsuudesta asti tutuille Utajärven suoalueille. Giulia jäi lämpöisten peittojen alle hetkeksi nukkumaan ja riensi Oulun Lyseon IB- linjan biologian tunnille opettamaan.
Jorma saapui tutuille metsäkankaille sinne suon reunaan, jossa vuosisatoja teeret ovat olleet, jossa vuosisatoja Jorman esi isät olivat keväällä ja syksyllä pyytäneet mettälintuja. Jorma päästi vanhan ukkoteeren läpi ja odotti nuorempia teeriä. Viisi nuorempaa poikateertä laskeutui syyssoitimen reunalle ihmettelemään.
Jorma nakkasi repun maahan ja asetti luodikon repun päälle ja teki kaiken vuosikymmenien tapaan, keuhkot tyhjäksi ja tasainen puristus, jälkipito ja lintu vain kumartaa? Jorma ampuu toisen kerran ja kolmannen. “Mitä ihmettä!", Jorma huudahtaa!
Jorma palaa hämmentyneenä kotiin ja ajaa sitä kautta suoraan ampumaradalle, ase vie 15 senttiä ylös? Jorma kohdistaa aseen uudelleen, joka päivä ja joka viikonloppu asia toistuu. Jorma on ihmeissään. Näin jatkuu koko syyskuun, Jorma ostaa lisää panoksia, käy optikolla, silmälääkärillä ja vielä asesepällä.
Jorma on aivan neuvoton, neljä viikkoa on mennyt, unikaan ei tule enää. Vielä kerran Jorma kohdistaa luodikon ja asettuu nukkumaan perjantai- iltana, mutta uni ei tule. Jorma nousee ylös ja käy WC:ssä, etsii Giuliaa, mutta ei häntä näy missään, kunnes kuulee vaatehuoneesta vaimean naputuksen.
Jorma avaa oven ja näkee Giulian ase kädessä ja keittöveitsi toisessa, kumpikin on hiljaa hetken... Jorma aloittaa suomalaisilla täytesanoilla ja Giulia aloittaa eteläeurooppalaiset laajojen käsiliikkeiden sarjan.
Aluksi keskustelua käytiin vahvoilla sanoilla ja käsiliikkeillä, mutta pikkuhiljaa päästiin neuvotteluasetelmiin. Jorma ja Giulia naputtivat yöllä kirjallisen sopimuksen, jossa luki seuraavasti: “Giulia ei naputa enää ja Jorma tuo riistakolmiolaskennan tuloksen joka vuosi nähtäville ja laittaa itse linnut ruuaksi”.
Lauantaina Jorma kohdisti luodikon ja sunnuntaina Jorma ampui ensimmäisen teeren, nosti teeren piiloon ja laittoi myöhemmin ruuaksi, söi lintukastikketta, karpalososetta, tuppipottuja ja laittoi loput jääkaappiin. Näin löytyi sopu Jorman ja Giulian välille.
Mutta, huomasi Jorma syksyn mittaan, että lintukastike oli hiukan vähentynyt aamuisin, mutta Jorma ei halunnut aukaista sopimusta, hymyili vain...
Asko Lampinen
Vaalan Otermalla