Kolumni
Tilaajille

Aina eivät ole hongat hu­mis­seet Ran­ta­la­keu­den alueel­la – Markku Kuo­ri­leh­to kertoo vielä 1700- ja 1800-lu­ku­jen vaih­tees­sa isän­tien väl­tel­leen ki­tu­kas­vui­sia puita kas­va­nei­ta "met­sä­mai­ta"

Liminka

Lukijakunnalle tulee mieleen alueestamme usein tasainen ja aika avoin niittytasanko, jossa paikoin kasvaa metsäsaarekkeita tai puistopuita. Kirkonkylät olivat näkymiltään lähes puuttomia vielä sota-ajan jälkeen. Limingan Isolleniitylle näkyi maantieteen professori Iivari Leiviskän mukaan seitsemän kirkontornia 1930-luvulla: Limingan, Lumijoen, Siikajoen, Tyrnävän, Kempeleen, Oulunsalon ja Oulun kirkot. Lapsia kasvatettiin turppailla, kun puuvitsoja ei ollut saatavilla. Torpat, mökit ja saunat rakennettiin usein turpeesta nopeasti ja edullisesti.

Monissa tutkimuksissa Limingan pitäjän metsienkäyttöä on kuvattu siten, että metsät olisivat tuhottu tervanpoltolla tai muuten. Tosiasiassa tervanpolttoon ei ollut sopivaa metsää. Rakennuspuut tuotiin muista pitäjistä ja omavaraisuus oli riittämätöntä. Niittylakeuden yläpuolella oli vain huonokasvuisia rämeitä ja suota. Neva-alueiden välissä kaartelivat kapeina kankaankaartoina metsäsaarekkeet. Rintarinnan ei kovin montaa honkaa huojunut.