Kilahdus sähköpostiin. Normaalisti alkuviikosta laatikkooni pyrkii suuret määrät turhia viestejä: on epämääräisiä lainatarjouksia, kansainvälisten pörssiyhtiöiden tulostietoja tai kutsuja helsinkiläisiin tiedotustilaisuuksiin. Sellaista turhaa, millä ei paikallislehden sivuja täytetä.
Maanantaina sähköpostitulvasta tarttui silmään viestintätoimiston lähettämä tiedote Z-sukupolvesta. Aluksi säikähdin. Olisivatko Kempeleessä menneet taas hyödyntämään z-kirjainta asioiden nimeämisessä? Ei onneksi. Kyse oli vuoden 1995 jälkeen syntyneestä ikäluokasta, jonka joku viisas on nimennyt Z-sukupolveksi.
Nimellä viitataan niihin, jotka ovat syntyneet elektroniikkaa täynnä olevaan maailmaan. He käyttävät sitä rutiininomaisesti ja heitä on jopa vaikea yllättää uusilla innovaatioilla, applikaatioilla tai sovelluksilla.
Noh, itse lehdistötiedote ei ollut maata kaatava. Sen mukaan Z-sukupolvi arvostaa työssään kohtaamisia eikä innostu avokonttoreista.
Mihin sukupolveen itse kuulun? Entä sinä? Se on varmasti suurimman osan tiedossa, että sotien jälkeen syntyneitä kutsutaan suuriksi ikäluokiksi. 50-luvun lapsia puolestaan nimetään suuren murroksen sukupolveksi. 60-luvulla syntyneet ovat hyvinvoinnin sukupolvi.
70-lukulaisten kohdalla nimitys jää jo epäselvemmäksi: X-sukupolvi. Oma, 80-luvun sukupolvi on Y-sukupolvi.
En kyllä koe itseäni millään tavalla Y-sukupolven edustajaksi. Kasaria edustan mielelläni, vaikka en niin syntymävuosikymmeneni populaarikulttuurista innostukaan. Nuoruuden vuosikymmen oli ysäriä. Sitä fanitan edelleen.
Entä mikä on pullamössösukupolvi? Onko se oma Y-sukupolveni, joka pääsi koulumatkoilla linjurin kyytiin ja oppi hyödyntämään orastavaa teknologia-aaltoa vai Z-sukupolvi, jonka elämä on ollut osa sosiaalista mediaa syntymästä saakka?
Vaikka aikaa on kulunut verrattain vähän, niin yyn ja zetan välillä on paljon eroa. 80-luvulla esimerkiksi puhelimiin liittyvä suuri innovaatio lapsen silmissä oli se, kun ”pyöritettävät” lankapuhelimet vaihtuivat näppäinpuhelimiin. Nyt uusia ihmeellisyyksiä syntyy puhelimiin tuon tuosta, eivätkä ne zetalaisia juuri hätkäytä.
Toivottavasti meidät kahdeksankymmentälukulaiset muistetaan tulevaisuuden historiakirjoituksissa muustakin kuin aakkosten loppupäästä. Vaikka sitten Whamin Last Christmas -biisistä.