Suomessa liikuntaharrastukset ovat yleensä jonkun ryhmän tai organisaation johtamia, ja niitä rahoitetaan esimerkiksi talkoilla ja myyjäisillä ja tietty vanhempien maksamilla kausimaksuilla.
Tämä tapa on useille ihmisille toimiva tapa, ja monet pystyvät harrastamaan sitä lajia minkä kokevat itselleen mieluisaksi. Mutta toisaalta on myös se osa nuorista, jotka eivät. Koulun jälkeen monilla nuorilla on tekemisen puute, ja koetaan, että mahdollisuuksia viettää vapaa-aikaa ei tarjota paljoa, tai ne eivät ole mieluisia, tai syrjäseuduilla mieluisat aktiviteetit ovat liian kaukana. Myös rahahuolet voivat olla syy, miksi nuori ei pääse harrastamaan.
Tässä voisimme ottaa mallia USAn koulujen sisäisistä kerho/urheilujoukkuesysteemistä.
USAssa harrastukset ovat monesti koulujen kautta harrastettuja, ja ne yleensä ovat koulupäivien lopussa. Tämä lisää päivän sujuvuutta, sillä päivä jatkuisi esimerkiksi viimeisen tunnin jälkeen reeneillä, joka vähentäisi nuorten stressiä, kun harrastukset eivät valu myöhäiseen iltaan. Tälläinen organisointitapa myös toisi suuremmalle osalle nuorista mahdollisuuden harrastaa urheilulajia mitä haluaa, tai liittyä jonkunlaiseen kerhoon, jonka kokee itselleen mieluisaksi.
Suomessa on sporttilinjoja joissain kouluissa, mutta ne ovat harvassa ja palvelevat vain pientä ryhmittymää.
Tällä tavalla saataisiin todennäköisesti suurempi osa ihmisistä osaksi jotain liikuntaryhmää, joka kamppailisi nuorison terveysongelmia vastaan. Myöskin hinta mahdollisesti putoaisi kalleissa lajeissa, kuten jääkiekko, ja mahdollistaisi pienituloisten perheiden lasten harrastamista. Toki tämä voisi tuoda lisäkuluja kunnille tai valtiolle, mutta se todennäköisesti lisäisi nuorten hyvinvointia ja elämänlaatua.
Toki näin radikaaliin muutokseen menisi aikaa ja rahaa, mutta koen, että asiaa olisi syytä tutkia ja kokeilla käytännössä, jolloin nähdään millälailla systeemi muuttaisi harrastamista ja päästäänkö sillä tavoitteisiin, eli syrjäytymisen ehkäisemiseen ja hyvinvoinnin lisääntymiseen.