Muistan, kun hieman huvituin tehdessäni ensimmäistä juttuani puutarhaterapiasta.
Asialleen vihkiytyneet puutarha- ja terapiaihmiset olivat niin hirvittävän innostuneita selvittäessään, mitä ihmismieltä hoivaavia ja korjaavia vaikutuksia sormien multaan työntämisellä voi olla.
Tämähän oli niin itsestään selvää. Eivätkö psykiatristen sairaaloiden potilaatkin ennen vanhaan työskennelleet hospitaalien laajoilla viheralueilla puutarhatöissä?
Tosin silloin sitä taidettiin kutsua vain puutarhanhoidoksi, eikä tämän aktiviteetin vaikuttavuutta mielen hyvinvointiin juuri seurattu saati dokumentoitu.
Vihreä hoiva, luontohoiva, puutarhaterapia, green therapy, green care, eläin- tai luontoavusteinen toiminta tai terapia. Kutsu sitä miksi tahdot.
Kyse on kuitenkin asiasta, jonka ihmiset ovat tunteneet vuosikausia, vaikka eivät ole osanneetkaan antaa sille kiinnostavaa nimeä.
Kun suomalaista on ottanut oikein kovasti pannuun, eikö hän stereotypioidenkin mukaan napannut mukaansa kirveen, sahan, haulikon, marjaämpärin tai sienikorin ja painunut metsään?
Nykyään reppuun voi solahtaa myös kasvikirja, kiikari, termospullo ja eväät.
Ekopsykologia on psykologian suuntaus, jossa painotetaan ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä. Sen mukaan ihmisen hyvinvointi on riippuvainen siitä, millainen hänen luontosuhteensa on.
Ihmisen mielenterveys ei siis koostuisikaan vain hänen psyykensä ja sosiaalisten suhteidensa kaleidoskoopista. Sen tärkeä osa olisi ihmisen suhde koko muuhun ekosysteemiin ja muihin eliölajeihin.
Tämä suhde olisi ihmisen evoluution myötä rakentunut hänen mieleensä ja aivorakenteeseensa niin, ettei sitä voisi sivuuttaa edes lajin kaupungistuneimman edustajan kohdalla.
Vaikka ekopsykologia on tieteenalana jonkin verran kiistanalainen, tutkimusten mukaan luontoympäristöllä on myönteisiä vaikutuksia kaikkiin ihmisiin.
Kokeellisissa tutkimuksissa on havaittu, että luontonäkymä laskee verenpainetta, auttaa rauhoittumaan ja parantaa mielialaa.
Rasittunutta mieltä voi rauhoittaa jo huonekasvien, luontokuvien tai vaikkapa ulkoa kuuluvan linnunlaulun avulla.
Ei siis ole ollenkaan samantekevää, millaisessa ympäristössä asumme, työskentelemme tai vietämme vapaa-aikaamme.
Omakohtainenkin kokemus vahvistaa, että kävely meren rannalla, metsälenkki koiran kanssa tai naapurin hörähtelevän hevosen turpaterapia saavat ajatukset seestymään ja mielenliikkeet tasaantumaan.
Vaikkei näiden väitteiden tueksi ole esittää sykemittarin tai stress trackereiden tuottamaa hyvinvointidataa, niin mutunkin perusteella voi suositella kokeilemaan.