Eli Johan Ludvig Runeberg (5.2.1804-6.5.1877).
Maamme-laulu on osa suomalaista identiteettiä. Sanat kertovat maasta, jonka koemme omaksemme, ja maa meidät – jos näin voisi olla. Ruunepäri sanoitti syviä tuntojamme tavalla, että sanoihin ei ole ollut syytä kajota. Ja 5.2 liput liehuvat. Vaan tiesittekö että Ruunepäriä juhlittiin vuosittain jo hänen eläessään, aina siitä asti kun täytti 50 vuotta. Tosin Suomen lippu ei vielä silloin liehunut.
Ja mikäpä päihittää Vänrikki Stoolin tarinat. Vaikka moni meistä ei ole koskaan sitä lukenut, niin tiedämme että sellaisenkin Ruunepäri kirjoitti. Siitä juontaa kansallistunnettamme rakentaneet kuvaukset suomalaisesta henkilötyypistä: vähään tyytyvä, urhoollinen, kestävä ja luotettava. Väinö Linna jatkoi samalla ladulla, tai ainakin rinnakkaisella sellaisella.
Ruunepärin koulukavereita oli muun muassa äijä, jonka me markka-aikana eläneet muistamme satasen setelistä, eli J.V. Snellman. Ja tietenkin kansalliseepoksemme Kalevalan kokoaja Elias Lönnrot.
1800-luvulla muokattiin, tai synnytettiin, suomalainen kansallistunne, suomalaisuus, ja haave itsenäisyydestä. Se ei haitannut että Ruunepäri oli ruotsinkielinen ja kirjoitti runonsa ja kirjansa ruotsiksi, myös Maamme -laulun. Käännettiin sitten suomeksi, jotta tavallinen kansakin ymmärsi.
Mutta Ruunepäri ei keksinyt eikä leiponut torttua. Sen teki hänen vaimonsa Fredrika – tai ainakin hän teki reseptin tunnetuksi. Löytyy kirjasta Receptbok (2003). Ja onpa joku sanonut tai vihjannut (esim kirjailija Erik Wahlström kirjassaan Kärpäsenkesyttäjä vuodelta 2010) että eipä Ruunepäristäkään olisi kansallissankaria ehkä tullut ilman Fredrikaa. Fredrika julkaisi myös itse ja luetaan pohjoismaisiin naisasian esitaistelijoihin.
Ruunepäri oli myös maltillinen hengenmies ja pappi, vaikka tekikin elämänuransa yliopistolla. Runoili kuutisenkymmentä virttä. Nykyisessä virsikirjassa niitä on 22, yksi tunnetuimmista nro 183 On meillä aarre verraton, se kalliimpi on kultaa, viitaten Raamattuun. Hyvä muistutus edelleen.