Ei meidän kyläkulmalla juuri vettä ollut. Viereisessä metsässä oli ollut muinoin kuohuva koski ja uimapaikka, missä isovanhempani olivat polskineet. Minun lapsuudessani vettä oli enää nimeksi. Pahallekin se haisi. Naapurin kaivotyöt olivat pilanneet ojan alkulähteet.
Siksi en hirveästi penskana lorkkinut kalassa. Suu auki kuuntelin isäni juttuja, kun hän oli poikasena kavereidensa kanssa ravustanut Viirelänojassa ja onkinut haukia sammakoiden avulla. Sittemmin metsänparannustyöt olivat lopettaneet senkin huvin.
Joskus kun päätimme lähteä kalaan, menimme läheiselle järvelle, minne oli matkaa parikymmentä kilometriä. Vaikka Merijärveltä olenkin kotoisin, on paikkakunnan nimi liian hyvä ollakseen totta: järvet kuivattiin pitäjästä aika päivää sitten. Vilja oli kalastusta tärkeämpää. Siksi järvelle päästäkseen piti mennä naapurikuntaan.
Joki sentään virtasi kylien läpi. Sinnekin me joskus isän kanssa menimme haukia narraamaan. Kummallekaan ei suotu Vuoden kalamies -palkintoa.
Kerran tosin sattui niin, että oltuamme joella kalassa ja palattuamme autolle, löysimme kuskin puolen lattialta neljäkiloisen kirjolohen. Mielikuva ehkä antaa väärän kuvan Pyhäjoen kala-apajista, sillä ihan niin innokkaita eväkkäitä ei joessa virrannut, että olisivat pyytämättä mukaan lähteneet. Paikalle sattuneet tutut kalanistuttajat olivat huomanneet isän auton, arvanneet avainten olevan kuljettajan puoleisen eturenkaan päällä, avanneet oven ja heittäneet lohen autoon.
Nykyisellänkään en ole turhan usein kalastellut, vaikka mieli tekisi. Pilkkiminen on kärsimättömälle miehelle liian rauhallista puuhaa, mutta virvelöinti maistuisi. Ongellakin on mukava olla. Varsinkin, jos tietää saalista tulevan jossain vaiheessa. Tällainen apaja löytyy esimerkiksi Kalajoen Hiekkasärkiltä. Olin kerran onkimassa Lohilaaksossa, kun hopeakylki tarttui koukkuuni. Kala rannalle, irti ja henki pois. Tai yritys oli ainakin hyvä.
Hakkasin kyllä lohta hengiltä, mutta kala oli väärässä asennossa eikä tahtonut talttua. Samaan aikaan onkimassa olleen saksalaisperheen neljä lasta katselivat kauhistuneena ympärillä, kun iso mies yritti eliminoida pientä saalistaan, mutta lentävän veren ja suomujen määrästä huolimatta kala ei kuollut. Onneksi paikan omistaja äkkäsi ongelmani ja riensi apuun: kala oikeaan asentoon, napakka isku, ja lohi pääsi savustettavaksi.
Kalankäsittelykurssista olisi varmasti hyötyä muillekin kuin minulle. Kuka nostaa käden ylös? Kurssi, missä opetettaisiin puhdistamaan kala, fileeroimaan ja päälle vielä kokkaamaan. Sellaiseen rientäisin ilomielin. Maksaisinkin.
Onneksi sitä odotellessa voi ostaa valmistakin kalatuotetta. Vaikkapa viikonloppuna Hailuodon Siikamarkkinoilta.