Kun olin kahdeksanvuotias, päätin ryhtyä tekemään omaa sanomalehteä. Pitää saada oma mielipide kuuluviin, ajattelin.
Joskus palaan lapsuuteni ajatuskulkuihin lukemalla tekemiäni julkaisuja. Erityisesti pääkirjoitukset nostavat hymyn huulille. Vuonna 1994, kun Suomessa mietittiin Euroopan Unioniin liittymistä, myös oma lehteni otti asiaan jyrkästi kantaa. Ei EU:lle!, julistin.
Kun ikää on karttunut lisää ja maailmaakin tullut jonkin verran nähtyä, mielipide on muokkautunut. EU on vuosien varrella näyttänyt hyvät ja huonot puolensa. Itselläni plusmerkkinen lista on vielä toista pidempi.
Kun Britannia päätti unionierostaan, olin lomamatkalla Italiassa, missä EU on voimakkaasti läsnä ainakin ulkoisesti. Unionin tähtiliput liehuivat kaikkialla vieri vieressä maan oman kansallistunnuksen kanssa.
Paikallisten kanssa brittien kansanäänestyksestä virisi mielenkiintoisia keskusteluja. Suurin osa jututtamistani ihmisistä halusi pitää saapasmaan jatkossakin osana EU-yhteisöä, sillä moni tärkeä hanke olisi jäänyt toteuttamatta ilman maahan virranneita euroja.
Reilun viikon aikana vertailin suomalaisia ja italialaisia toimintatapoja. Vuokraisäntämme totesi heti kädenpuristuksen jälkeen ottavansa majoitusmaksun mieluusti käteisellä, sillä hän ei halua maksaa veroja. Vastineeksi hän vapauttaisi majoittujat kaupunkiverosta, ”josta hän ei kumminkaan hyötyisi mitään”. Samaan hengenvetoon hän ylpeästi esitteli asuntoon tekemiään muutoksia, joihin ei ollut saanut viranomaislupaa, koska ”ei näitä kuitenkaan kukaan valvo”.
Herran pelkoon tottunutta suomalaista tämä sieppasi. Kuten moni muukin asia, joka tehtiin olkapäitä kohautellen.
Siinä missä me noudatamme määräyksiä, asetuksia ja hyvää tapaa joskus jopa liiankin orjallisesti, monessa muussa maassa tilanne on toinen. Silti en kaipaisi samaa henkeä tänne. Maksan veroni mielelläni ja nukun paremmin viranomaismääräykset täyttävässä talossa kuin pyrkisin menemään aina sieltä missä aita on matalin.
Mutta jos jotain toisin Italiasta meille, olisi se elämisen ilo. Paikallisbussissa nuoret kaivoivat repustaan kaiuttimen ja pistivät popin soimaan. Pian koko bussilastillinen roomalaisia lauloi yhdessä ja keinutti istuessaan vienosti lanteitaan.
Ei sen aina tarvitsisi olla meilläkään niin vakavaa.