Vesi on vettä kaikkialla. Jos on uimisen mieli, veteen mennään. Nopeasti löytyy uimakaveri, kohta useampikin.
Uimisesta päätetään ensimetreillä. Myönnettäköön, että tunnen ylpeydenpoikasta, kun valtaosa seurueesta kauhistelee aikeitamme. Uimaan? Vieraassa paikassa! Vesikin niin kylmää! Hukutte vielä! Hulluja sitä piisaa!
Myöntää täytyy, että sydän tykyttää omassa rinnassakin tavallista kiihkeämmin, kun marssimme kohti vierasta rantaa. Enemmän mielessä on kokeilemisen intoa, kaikkein eniten puhdasta uimisen paloa. Tunnetta, että on osa jotakin suurempaa, alkukantaista vettä, äidinkohdun turvallista suojaa.
Ranta on muutaman kymmenen metrin päässä asuinpaikastamme. Järvi siintelee kutsuvana. Ihastelen ympäröivää metsää. Samanlaisia puita kuin kotona Suomessa. Samanlainen linnunlaulu kuin synnyinkyläni rantapuistikoissa. Oikea kesäkonsertti!
Suven riemullinen taika kasvaa, samoin veteen kastautumisen kiihkeä palo.
Pukukoppia ei tarvita. Veteen, veteen, sinne on elävän mieli. Kattona taivas, seininä tuulen henkäys, joka taikoo suunnitelmiimme uutta vauhtia. Uimaan, uimaan!
Kikatamme kuin pienet tytöt, kun pitäisi päättää, kumpi menee ensin. Lopulta seisomme molemmat tasanteella.
Vesi aukenee laajana edessämme. Vesi kuiskaa, tule lapseni, tule!
Vastaan kutsuun. Olen veteni sylissä. Ihana vapauden tunne täyttää sieluni ja mieleni. Enää ei jännitä. Olkapäillä puristanut pelonpoikanenkin häviää. Tunnen vain veden. Se kantaa, se tuudittaa niin kuin äitini kerran.
Päivän hiet ja matkan rasitukset ovat tipotiessään. Väsymys katoaa. Veden keinussa voimat palaavat, iho uudistuu, mieli kevenee, jäsenet notkistuvat.
Hymyilen, kun laiturille tullut, vierasta kieltä puhuva yleisö kannustaa meitä. Aurinkokin hymyilee.
Olen vedessä, olen kaukana, olen kotona. Keinun, hyräilen, ummistan silmäni, nautin suven suloisesta kosketuksesta.
Vesi on äitini, vaikka missä olisin. Veteni mun.