Mielestäni on väärin, että jokaisesta pienestä tehtävästä annetaan palkka ja lähtökohtaisesti pieniä arjen toimia tehdään rahan perässä. Esimerkiksi talkoissa ihminen pääsee käsiksi erilaisten yhteisöjen toimintaan ja oppii samalla itse tärkeitä taitoja, esimerkiksi kommunikaatioon, ihmissuhteisiin ja kädentaitoihin liittyen. Samalla kun on auttanut muita, apua todennäköisemmin saa heiltä tulevaisuudessa.
Vastapalvelusten pyytäminen ei kuitenkaan toimi minkäänlaisena velvoitteena auttamiselle. Kannustaisin varsinkin nuoria toimimaan ja osallistumaan omalla paikkakunnalla talkoohenkiseen toimintaan.
Mitä enemmän ihmisiä on apuna, sitä nopeampaa hommat hoituvat. Talkoissa opitut taidot eivät varmasti mene hukkaan sekä samalla saattaa kuulla vaikka jonkun hyvän tarinan paikkakunnan historiasta. Myös kavereita voi kysyä mukaan!
Vapaaehtoistoiminnan tärkeydestä puhutaan nykyään liian vähän.
Aito auttamisen halu on vähentynyt nuorten ja aikuisten keskuudessa. Esimerkiksi isovanhempien auttaminen ulkotöissä tai pikkusiskon opettaminen luistelemaan kuulostavat minun näkökulmastani jopa harvinaiselta. Tällainen auttaminen pitäisi olla normaalia arkea.
Nykyaikainen elämäntapa on melkoista oravanpyörässä juoksemista, mutta niin kiire ei saisi olla, että edellä mainittu olisi mahdotonta. Jokainen voi suunnitella menojaan tavalla, jolloin tällaiseen toimintaan lohkeaisi edes vähän aikaa.
Samalla kun auttaa muita, myös itselle tulee hyvä mieli! Esimerkiksi 15-30 minuuttia riittäisi ja merkitsisi paljon jollekin toiselle, vaikka se ei olisi sinulta pois juuri ollenkaan.
Olen itse saanut paljon apua ulkopuolisilta esimerkiksi harrastuksissani. Siitä on ollut minulle aivan valtavasti hyötyä ja ymmärrän, kuinka paljon tällainen pieni apu voi merkitä jollekin. Apu voi tulla keneltä tahansa. Auttamista on hyvin monenlaista ja jokaiselle löytyy keino vaikuttaa.
Auttaminen voi olla esimerkiksi jonkun urheilijan valmentamista, kannustamista, hyväntekeväisyysjärjestöjen toiminnassa mukana olemista tai vaikkapa luonnon siivoamista. Jokaisesta auttamisen ja vapaaehtoistoiminnan tuloksesta on hyötyä jollekin.
Puheenaihe on tärkeä myös sen vuoksi, että Suomen ikärakenne tulee tulevaisuudessa muuttumaan paljon. Uskon ja toivon, että tällainen vapaaehtoistoiminta ja yleinen auttaminen yleistyisi samalla. Silloin kun apua tarvitaan, sitä tulisi myös saada. Ilman kansalaisten apua, yhteiskunnan on vaikea hoitaa esimerkiksi vanhusten hoitoa tulevaisuudessa.
En tarkoita, että yhden henkilön tulisi osallistua kaikkeen, mutta kun kaikki osallistuisivat vähän, asiat eivät kasaantuisi yhden ihmisen tai ihmisjoukon harteille. Tämä toiminta ei tarvitsisi olla kuin esimerkiksi tällaista yleistä huolehtimista ja arkipäiväistä auttamista vaikkapa naapurista, jolla on vaikeuksia siirtää raskasta tavaraa.
Mennään yhdessä auttamaan ja homma hoituu nopeasti.
Vastaani on tullut monia tutkimuksia, joiden mukaan auttaminen ja itsensä tarpeelliseksi tekeminen lisäävät yksilön hyvinvointia monipuolisesti. Se myös lisää ryhmän, eli tässä tapauksessa kylän asukkaiden, koheesiota eli ryhmän kiinteyttä.
Suomalaisessa yhteiskunnassa ongelmaksi muodostuukin tässä yhteydessä se, että apua ei pyydetä kovin helposti. Suomalaisille hyvin tyypillinen ”minä itse asenne”, aiheuttaa sen, että apua ei osata pyytää tai ottaa vastaan, vaikka tarve sille olisi kuinka suuri.
Suomalaisten tulisi opetella siihen, että kaikista vahvinkin tarvitsee apua joskus. Avun tarvitsemisessa ja sen pyytämisessä ei ole mitään väärää.