Syksyn saapuessa vaihdetaan ajatuksia menneestä kesästä ja tietenkin kesän säästä. Jonkun mielestä kesä on ollut ihanan aurinkoinen ja lämmin. Toinen taas voivottelee kesän huonoja sääolosuhteita. Koemme muutenkin elämän ilmiöt joko myönteisesti tai kielteisesti. Joku löytää helpommin kiitoksen aiheita ja toiselle taas valittelu on luontevampaa. Lasi, joka on puolillaan vettä, on jollekin puoliksi täysi ja jollekin puoliksi tyhjä. Peukun voi laittaa osoittamaan ylös tai alas.
Sain etuoikeuden olla mukana kehitysvammaisten retkellä, joka suuntautui Kuusamoon. Siellä matkalaiset osoittivat suurta myönteisyyttä ja kiitollisuutta. Retkeläiset auttoivat toinen toisiaan ja peukkua nostettiin ylös monessa haastavassakin tilanteessa. Matkaseuralaisten asenne oli ihailtavaa. Uskon, että meillä monella olisi paljon opittavaa heidän elämänasenteestaan.
Sosiaalisessa mediassa käytävässä keskustelussa törmää myös tähän peukutteluun. Joku päivittelee irtokissoista ja koirankakoista ja toinen kiittelee hyväkäytöksisistä nuorista. Joku ihastelee luonnon kauneutta ja toinen arvostelee naapureiden käyttäytymistä. Tähän kaikkeen meillä on oikeus. Onhan toki hyvä, että saa purkaa pahaa mieltään, mutta kieltämättä joskus kommentit ovat turhankin negatiivisia.
Uskon, että myönteisellä asenteella saataisiin paljon enemmän hyvää aikaiseksi. Ja olisihan se oma elämäkin keveämpää ilman turhia negatiivisia ajatuksia. Välttyisi katkeroitumasta. Ehkä voisin tänäänkin miettiä, mitä hyvää elämässäni on ja sitähän meillä kaikilla on, kun sen vaan huomaamme.
Ajatellessani maailman katastrofialueilla elävien yksittäisten ihmisten tilannetta voin todeta, että olen etuoikeutettu, kun saan elää kissojen ja koirien kanssa täällä Tyrnävän lakeuksilla. Ja että saan peukuttaa kun siltä tuntuu.