Syksyn hämärtyvä ilta maan pääradalla Vermossa lokakuussa vvuonna 2019. Ravikansa hiljenee, jotkut kääntävät päänsä pois liikutuksen kyyneleet silmissään.
Sieltä se tulee varikolta, kuin parhaina päivinäänkin, valkoiset nauhat rinnassaan.
Brad De Veluwe, maailmanennätyshevonen, jonka ura päättyi loukkaantumiseen jo vuosia sitten. Nyt se on tullut vielä kerran tervehtimään yleisöään. Mikään sen ulkoisessa olemuksessa ei kieli siitä, että sitä ei enää aktiivisesti treenata.
Brad on esimerkki huippu-urheilijasta. Edelleen sitä hoidetaan hyvin, ei rahan, ei yleisön takia, vaan sen itsensä takia.
Nykypäivän ravihevonen saa parasta mahdollista hoitoa, hierontaa, kiropratiaa, usein parempaa kuin ihminen. Verikokeet otetaan herkästi pienenkin oireen ilmaantuessa. Ravilähtöjen aikana eläinlääkärit seuraavat tarkasti hevosten kuntoa ja ohjastajien työskentelyä.
Olen itse ollut varikolla, kun lääkäri kävi perusteellisesti tutkimassa kimppahevostani. Hevonen muistaa, jos sitä on kohdeltu kaltoin. Silloin yhteistyö sen kanssa ei onnistu. Minulta, kimppahevosen omistajalta kysytään usein, haluaako hevonen juosta.
Vastikään ilmestyneessä Heinäpään ravisankarit -kirjassa Lauri Kontio puhuu siitä, että ”tärkeintä on, että hevonen itse innostuu kilpailuun. Jollei sitä tapahdu, ei ole kovinkaan suuria onnistumisen mahdollisuuksia.”
Hevonen kyllä osoittaa sen, jos se ei halua juosta. Se saattaa muuttua apaattiseksi, menettää ruokahalunsa.
E.P. Mäkinen, yksi maamme näkyvimmistä valmentajista puhui Juuso Pekkisen Ylelle tekemässä haastattelussa ”Sämpylän tarina” tästä aiheesta. Hän kertoi, että kun on lähdössä kilpailumatkalle osan hevosista kanssa, toiset tallille jäävät hevoset ihan ”kuin pyytävät, eivätkö voisi päästä mukaan”.
Nykyinen kimppahevoseni tässä vastikään juoksi ennen kilpailua lämmittelyssä kahdeksan ylimääräistä kierrosta innosta puhkuen välittämättä ohjastajan toppuutteluista.
Rahan tekeminen ei myöskään ole se tärkein motivaatio ravihevosen omistamisessa. Suurin osa kilpailijoista ei koskaan tuota niin paljon, että kattaisi edes omia kulujaan. Kilpailuikä loppuu lämminverisillä 12-vuotiaana ja on hellyttävää nähdä miten ikähevosia kulkee raveista raveihin, eikä niillä ole yhtään ainoaa voittoa tilillään.
Ravit kaipaavat lisää harrastajia ja etenkin nuoria mukaan. Raveissa koetaan yhteisöllisyyttä, sinne voi mennä omana itsenään. Sitä sanoi Vesa-Matti Loirikin, kun koki julkisuuden henkilönä nauttivansa raviyleisössä olemisesta ilman mitään julkisuuden paineita.
Perheen pienimmille on pyritty järjestämään oheistoimintaa, muun muassa kepparikisoja.
Kimppahevosen omistamiseen pääsee yllättävän pienelläkin, vaikka kuntosalikortin hinnalla. Joillakin kunnilla on omia kimppahevosia. Voiko parempaa tapaa olla ja edistää yhteisöllisyyttä.
Meidän kuntamme on jo aktiivisesti mukana siten, että Äimärautiolla on yritysten palkitsemia lähtöjä ja kunnan nimikkokilpailuja. Ja mikä olisikaan mukavampaa kuin lähteä vaikka työporukan kanssa viettämään virkistymispäivää raveihin. Tai kunnan vapaa-ajan järjestämä ravireissu linja-autolla ja opastaja mukaan luomaan tunnelmaa.
Kannustaisin vanhempia ja opoja innostamaan nuoria alalle, jos tykkää eläimistä. Ihmisen ja hevosen välinen suhde on ainutlaatuinen. Mahdollisuudet avautuvat myös lähteä maailmalle, missä suomalaiset hevostenhoitajat ovat kysyttyjä ja arvostettuja työntekijöitä.
Marita Suomela
Tyrnävä