Vietimme vastikään Mikael Agricolan päivää. Agricolalla oli uskonpuhdistukseen kuuluva näkemys kirjakielen tarpeesta koko kansan kielenä jo 1500-luvulla, jolloin hän kirjoitti omat tekstinsä. Agricola joutui muun muassa keksimään paljon uudissanoja, koska suomen kielessä ei tuohon aikaan ollut esimerkiksi uskonnolliseen kieleen tai hallintoon kuuluvaa sanostoa. Erityisen hienoa kielemme kehityshistoriassa on se, että kirjakieleemme on tietoisesti valittu sekä läntisen että itäisen murteen piirteitä. Näin kirjakieleemme ja sitä kautta yleiskieleemme on alusta lähtien sisältynyt suvaitsevaisuuden ja laajakatseisuuden periaate, ajatus kaikkien yhteisestä kielestä.
Kieli rakentaa maailmaamme ja ajatteluamme, koko olemistamme. Tiedättehän tekin jonkun ihmisen, jota pidetään myönteisyyden perikuvana ja hyvänmielen tuojana. Pahimmillaan nämä yltiöpositiiviset arjakorisevat saavat kommenteillaan väännettyä kaikenlaiset elämää häiritsevät ikävyydet toteamalla vaikka, että ilman vaikeuksia hyvät asiat eivät tunnu miltään.
Tietysti näitä tekopirteitä ilopillereitä on vähemmän kuin niitä ankeuttajia, jotka pystyvät toteamuksillaan kääntämään aurinkoisimmankin päivän tulevan myrskyn odotukseksi. Suomalaisuuteen on jotenkin aina kuulunut Eino Leinonkin sanoittama totuus: ”Kell´ onni on, se onnen kätkeköön.” Suomessa mies tulee räkänokastakin vaan ei tyhjän naurajasta ja itku tulee pitkästä ilosta.
Sanojen ja niiden rakentaman ajattelun ja elämänasenteen merkitys on mielestäni näkynyt viime aikoina erityisesti some-kielessä. Facebookin käyttäjiä ja ryhmiä syytetään välillä jopa oman elämänsä silottelusta. Youtube on iloisesti sekainen ympäristö, jonka syövereistä voi löytää asiaa ja huumoria, mutta myös todella karseaa kuvaa ja tekstiä. Paljon on toisten mollaamista, rasismia ja ties mitä epäkuranttia aineistoa. Onhan näitä some-ympäristöjä muitakin, kuten nuorten suosimat Instagram, ja kaikkia niitä voidaan käyttää sekä myönteisyyden että kielteisten ajatusten välittämiseen ja levittämiseen. Some tarjoaa mahdollisuuden asioiden, ajatusten ja jopa tunteiden jakamiseen. Mutta jossakin vaiheessa olemme unohtaneet, että kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen eikä ainakaan kirjoittaa johonkin. Hyvät tavat tahtovat unohtua, jos olemme sitä mieltä, että meillä on oikeus ilmaista mielipiteemme, siis ihan kaikki aivopäästöt. Vapauteen liittyy aina vastuu. Jossain vaiheessa osa some-surffareista on unohtanut, että toisten haukkuminen ja nimittely ei kuulu ilmaisunvapauteen vaan se on suomeksi sanottuna kiusaamista.
On jotenkin turhauttavaa, että kasvatukseemme ja erityisesti koulun tehtäviin kuuluu kiusaamisen estäminen ja ehkäiseminen. Sitten avaan netin ja kuinka ollakaan: kiusaaminen ja kaikenlainen toisten mollaaminen näyttää olevan melkein kilpailulaji, myös aikuisilla. Kuka keksii parhaat herjat! V-sanat, h-sanat ja jopa n-sanat ovat kovaa valuuttaa. Se, joka huutaa kovimmin ja keksii parhaimmat herjat, on mielestään sekä oikeassa että rohkea. Yhä yleisempi kiusaamisen muoto on myös sähköpostin tai puhelimen eri viestikanavien kautta tuleva herjaaminen tai jopa uhkailut. Hyvät viestintäkanavat muuttuvat vastakohdakseen.
Hyvät tavat ja toisten kunnioittaminen ovat tärkeitä ihmisten välisessä kanssakäymisessä, keskusteluissa ja myös some-käyttäytymisessä. Tämä on edellytys sille, että emme vain huuda toisillemme vaan pääsemme oikeasti keskustelemaan. Näyttää siltä, että tämän yksinkertaisen periaatteen tuominen takaisin some-keskusteluihin on liki mahdotonta. Mutta kun tälle yltiömyönteisyyden linjalle lähdin, niin haastan meidät kaikki levittämään hyvää mieltä ja iloa ympäristöömme, sekä lähipiirissämme kotona ja töissä että somessa, jos siellä vierailemme. Nostetaan hyvät sanat kunniaan!
Jotenkin tulee mieleen, että olisikohan Agricola pudottanut sulkakynänsä ja päättänyt olla luomatta koko kirjakieltä, jos hän olisi todella nähnyt, mihin tätä kaunista kieltämme käytetään. Hänen arvoihinsa nykyinen suomen kielen väärinkäyttö kiusaamisen välineenä ei olisi kuulunut.