Se kurkkii kulman takaa, kun kuulet työkaverisi palkankorotuksesta. Se hiipii viereesi, kun ystäväsi suunnittelee tulevaa ulkomaanmatkaa. Se kuiskuttelee korvaasi, kun näet naapurisi tuliterän luksusauton. Se suorastaan huutaa ja karjuu, kun luet puolituttusi voittaneen lotossa jättipotin. Saisinpa minäkin, pääsisinpä minäkin, olisipa minullakin, voittaisinpa minäkin!
Kateus on meille monille tuttu mielentila. Se ei vaadi aina järkevää tai edes järjetöntä syytä, se tulee kun on tullakseen.
Itse muistan alle kouluikäisenä lapsena olleeni erityisen kateellinen tuttavaperheemme samanikäiselle tytölle. Hänen nimensä oli Heidi. Minäkin olisin halunnut olla Heidi. En siksi, että olisin ollut kateellinen hänen leluistaan, vaan siksi, että halusin itsekin olla nimeltäni Heidi. En pitänyt omasta nimestäni, ja Heidi oli mielestäni kaunein nimi, joka tytöllä voi olla.
Kaikesta huolimatta en täysi-ikäisenä marssinutkaan maistraattiin nimeäni muuttamaan, sillä kateus meni ohi. Kateudelle ominaista on se, että se saattaa hävitä yhtä nopeasti kuin ilmestyikin.
Vaikka kateus koetaan negatiivisena asiana, voi sillä olla myös positiivisia vaikutuksia. Jos esimerkiksi kadehtisin naapurini luksusautoa, saattaisi kateus motivoida minut tekemään töitä niin paljon, että minullakin olisi lopulta varaa omaan luksusautoon.
Me kadehdimme asioita, joita muilla on, mutta meiltä puuttuu. Pieni kateus on mielestäni tervettä ja kuuluu ihmisyyteen, mutta pahimmillaan kateus voi viedä ilon elämästä, ja mitätöidä onnen jo saavutetuista eduista ja päämääristä.
Kateudelle ei näy loppua, sillä aina on olemassa joku, jolla on enemmän. Aina on myös olemassa joku, jolla on vähemmän, ja hänelle sinä voit olla kateuden kohde.
En usko, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät kadehdi mitään. Jos kuitenkin on, minä puolestani kadehdin heitä. Kateutta saa hillittyä esimerkiksi miettimällä, miksi on kateellinen, ja mitä asialle voisi tehdä.
Jos asialle voit tehdä jotain itse, tee. Jos et voi tehdä asialle mitään, on kadehtiminen turhaa. Jos asian miettimisenkin jälkeen vielä kadehdituttaa, niin siitä vaan.
Ei se mikään kuolemansynti ole.