Kolumni

Tiina Haa­pa­lai­nen Tänään- ko­lum­nis­saan: Luonto on rik­kaut­ta, mutta miten ri­kas­tua?

-

Syksyiset tunnelmat pellolla.

Rantalaitumella kulkee karjaa, oman mielensä mukaan. Omistaja Rainer Kukkohovi toteaa:

– ”Pellolla” ei ole lannoitteita, eikä tänne edes saa tuoda lisärehua eläimille. Ei tämän ympäristöyställisempää lihantuotantoa voi ollakaan.

Se on helppo uskoa. Ilma on niin puhdasta ja raikasta, ettei missään. Eläimet vapaita.

Moni asia on hyvin, mutta silti ympäristön tila ahdistaa monia nuoria. Kun ympärillä on ihmisiä, jotka eivät välitä siitä, mitä luonnolle tapahtuu, oma elämä alkaa tuntua turhalta ja tarpeettomalta. Miksi elää ja miksi lisääntyä? Suurin ekoteko kun uutistenkin mukaan on jättää lapset tekemättä.

Ahdistaa voi aikuisiakin. Miten auttaa nuorta, jonka ympäristöhuolet ovat paisuneet niin suuriksi, ettei hänellä ole enää toimintakykyä?

Pellon pientareella kasvaneesta nelikymppisten ikäluokan edustajasta se ahdistus näyttää hämmentävältä, jopa omituiselta ja pelottavalta. Miksi toinen ei ymmärrä, että pienet teot riittävät?

Hyvä uutinen on, että ahdistuksesta voi päästä eroon. Ekoteologi Panu Pihkala on perehtynyt aiheeseen. Hän suosittaa uutispaastoa, etenkin aamuisin ja iltaisin.

Hän suosittelee myös perehtymään faktoihin. Tosiasia on, että Suomessa vesien ja ilmansuojelu on kehittynyt viimeisen 50 vuoden aikana huimasti.

Ahdistuksesta kannattaa myös puhua, eikä kuulijankannata vähätellä toisen ympäristöhuolta. Jos hyvin käy, ahdistus muuttuu toiminnaksi.

Kuluttaminen ei maailmasta lopu. On järkeen käyvää, että se lisääntyy kehittyvissä maissa. Vahvasta elintason noususta viimeiset parisataa vuotta nauttinut länsimaisen yhteiskunnan kasvatti ei oikeastaan voi muuta kuin katsoa sivusta. Menoa ei voi kritisoidakaan – tai siis voi, mutta silloin on tekopyhä.

Miksi sallisimme kuluttamisen vain itsellemme, emmekä toisille? Entä kenelle sen soisimme?

Ehkä pitäisi kuunnella yhtä Suomen rikkaimmista miehistä, ahvenanmaalaista Anders Wiklöfiä. Hän on toivonut poliitikkojen asettavan rajat yritysmaailmalle. Helsingin Sanomien haastattelussa 7.9.2019 hän totesi:

– Helvetti sentään, ei kaikkea voi lopettaa! Ei yhteiskuntaa voi sammuttaa, ei se käy. Maailmassa on tuhat miljoonaa kilometriä teitä, niitä on syytä käyttää. Emme voi lopettaa autolla ajamista, mutta autojen täytyy muuttua. Meidän täytyy kehittää asioita ympäristön kannalta kestävämmiksi, siitähän tässä on kyse!

Tärkeintä on siis se, miten teemme asioita, ei pelkästään se, mitä teemme.