Kolumni

Tiina ei lupaa tä­nä­kään vuonna mitään

-

Yksi vannoo aloittavansa laihdutuskuurin. Toinen vakuuttaa lähtevänsä lenkille joka päivä loppuvuoden ajan. Kolmas meinaa kirjoittaa gradun, ja neljäs ei ainoastaan aio, vaan myös aloittaa tupakkalakon.

Kuulostaako tutulta? Niin voisi ainakin olettaa. Monenlaista lupausta tulee annettua vuoden alussa. Useimmat niistä koskettavat omaa terveyttä, joka tahtoo olla retuperällä suurimman osan vuodesta. Siis tammikuuta lukuun ottamatta.

Terveyden lisäksi lähes yhtä yleisiä lupauksen kohteita ovat keskenjääneet ”projektit”, joita ei enää projekteiksi tunnista. Pikemminkin kyse on yhä pitenevästä keskenjääneiden hankkeiden ja aikeiden listasta. Asioista, jotka ovat joskus innostaneet, mutta jotka eivät lopulta olekaan osoittautuneet kovin kiinnostaviksi.

Lupauksia olen vuosien mittaan antanut minäkin. Joukkoon kuuluu klassikoita tyyliin ”nyt laihdutan” ja ”tänä vuonna olen parempi ihminen ja lähetän joulukortit kaikille, mukaan lukien serkun kaimat” sekä ”nyt aloitan kyllä uuden harrastuksen, kuten taekwondon tai ompelun”.

Jossakin vaiheessa havahduin siihen, etten todellakaan toteuttanut itselleni tekemiä lupauksia. Tajusin, etten ollut edes luvannut mitään. Olin vain ajatellut tekeväni jotakin, koska itse lupauksen tekeminen kuului asiaan. Koska kaikki muutkin tekivät niitä. Eikä kyllä totta puhuen kovin moni muukaan näyttänyt lupauksiaan toteuttavan.

Uuden vuoden lupausten tekeminen oli vaaratonta ja turvallista. Samantasoista hupia kuin horoskooppien lukeminen.

Yhtä hyvin olisin voinut luvata matkustavani kuuhun. Toteuttamisen todennäköisyys olisi siinäkin lupauksessa ollut yhtä suuri kuin lupauksessani lähteä lenkille joka ilta.

Lopetin. Lakkasin tekemästä lupauksia, sillä niiden lunastamatta jättämisestä tuli huomattavan huono olo. Lisäksi lupauksessa epäonnistuminen antoi luvan heittää kaikki hanskat nurkkaan. Enää ei tarvinnut yrittää sitä vähääkään.

Tänäkään vuonna en siis lupaa mitään. Tähän asti se on ollut ainoa uuden vuoden lupaus, jonka olen pystynyt pitämään sataprosenttisesti.

Ainoastaan yksi uuden vuoden lupaus on ollut lähes yhtä korkeaa onnistumisprosenttia. Sen tein pari vuotta sitten hyvissä ajoin, jo edeltävän vuoden elokuussa, kun näin facebookissa tuttavan surullisen päivityksen. Sadoista ystävistä vain kymmenkunta oli muistanut onnitella häntä syntymäpäivänä.

Totesin mielessäni, että seuraavan vuoden alusta lähtien muistaisin jokaista virtuaalista ystävää onnittelulla.

Ehken päässyt ihan täydelliseen suoritukseen, mutta ainakin 95 prosenttia tuttavistani sai onnittelut juhlapäivänään.

Tiina Haapalainentoimittaja