Ensimmäisen luotolaisen neulomiseen meni pari vuotta, ja prosessi eteni samaa kaavaa: neuloin, purin, neuloin, purin. Luin vanhaa ohjetta sata kertaa ja olin lopettaa koko jutun moneen otteeseen. Mietin, kenelle kehtaisin viedä ja pyytää, että voisitko virkata olkapäät, neuloa hihat ja vaieta loppuiäksesi tekemisestäsi.
No, tikkuröijy tuli lähes valmiiksi, ja sanoin rakkaalleni, että ota ystävältäni lainaama neule päällesi metsäkirkkoon, koska oma pitää vielä viimeistellä. Tulin vähän myöhässä tilaisuuteen, ja siellä hän piti toimitusta viimeistelemätön tikkuri päällä. Katsoin tulen ääressä istuvia naisia ja miehiä luotolaisineen, ja pakko sanoa, että olihan minulla tosi onnellinen olo. En ollut tehnyt vain pelkkää neuletta, vaan oppinut tuntemaan paremmin saaren historiaa ja elämää.
Neljä vuotta sitten aloimme pitämään tikkuröijypiiriä kotonamme Hailuodon vanhassa pappilassa. Parhaimmillaan meitä neulojia on ollut reilut 40, ja säännöllisesti kokoontuu parikymmentä. Osallistujia tulee mantereelta, ja Kiimingissä on oma piiri. Vierailemme toisissamme pari kertaa vuodessa. Virtuaalipiiristäkin ollaan kiinnostuneita. Voin sanoa, että suosio on yllättänyt.
On mahtava nähdä hyvinkin erilaiset ja eri-ikäiset ihmiset yhdessä neulomassa, tsemppaamassa ja tarvittaessa antamassa neuvoja toisilleen. Alkuun vähän arasteltiin näyttää omaa neuletta muille eikä uskallettu kertoa pieleen menemisistä. Nyt niillekin asioille voidaan nauraa. Montako luotolaista olet neulonut -kysymykseen voi antaa luvun, jossa on mukana myös puretut versiot.
Neulominen on minulle visuaalinen kokemus: luon silmuja ja nautin muodon syntymisestä. Tunnen myös rytmin ja sen vaihtelun. Lisäksi neulominen on meditatiivista, sillä neuloessani rauhoitun ja suljen kaiken muun ympäriltäni pois, ajattelen lämmöllä tikkurin saajaa - ikään kuin rukoilen hänelle kaikkea hyvää. Vaikka olisi kuinka kiireinen päivä, niin yritän edes hetkeksi pysähtyä, istua ja ottaa neuleen syliini.
Olin viime marraskuussa vastaanottamassa Kansallismuseossa tikkuröijylle osoitettua diplomia, sillä Opetus- ja kulttuuriministeriö oli valinnut luotolaisen Elävän kulttuuriperinnön kansalliseen luetteloon. Hetki oli juhlava. Seisoin edessä tikkuröijy päällä ja silmissäni oli kyyneleitä. Sillä hetkellä ymmärsin, kuinka tärkeästä asiasta onkaan kysymys. Olin osa historiallista neulojien ketjua: ensimmäisen tikkurin teki hailuotolainen Sofia Björnholm (1776 - 1840). Tajusin, että tikkuröijyperinne on kiinni meistä, jotka siirrämme tietoa ja taitoa eteenpäin.