Tänä keväänä on näyttänyt ja tuntunut siltä, että tiet ovat heikommassa kunnossa kuin koskaan. Pikkuteitä ajaessa on tottunut siihen, että kuoppaa ja monttua löytyy kierrettäväksi asti. Mutta tänä keväänä esimerkiksi Limingassa Liminganportin risteysalueella on joutunut miettimään, mahtavatko paikat irrota takahampaista. Suhteellisen uusi tienpätkä on ollut surkeassa tilassa.
Niin. Uskon kyllä, että kevät on haastavaa aikaa teiden kuntoa ajatellen. Mutta ongelma ei ole mitenkään uusi. Uutinen ei ole myöskään se, että teiden kunto heikkenee koko ajan.
Onneksi asiaan on tulossa parannusta. Hallitus on luvannut teiden kunnossapitoon 600 miljoonaa euroa. Hyvä niin, vaan sillä summalla eivät taida vielä läheskään kaikkien teiden kunto kohentua. Suurin ongelma ei välttämättä ole sää. Huonoja kelejä on totuttu Suomessa näkemään. Silti tiet ovat kestäneet kulutusta. Voisikohan siis säätä ja määrärahojakin suurempi syy teiden heikkoon kuntoon löytyä jostakin muualta? Kuten esimerkiksi teiden kunnossapidon kilpailutuksista?
Hankintojen tekeminen ja kilpailuttaminen ei ole helppoa. Niistä vastaavia henkilöitä ei käy kateeksi, sillä virheiden tekeminen on lähes todennäköistä. Vaikka hankintalainsäädännön hallitsisi etuperin ja takaperin, laatukriteerien laatiminen on tuskallista. Virkamiehillä pitäisi olla siis hallintotietieden tutkinnon lisäksi insinöörin tiedot ja taidot, jos he haluavat hoitaa teiden kunnossapidon viimeisen päälle hyvin. Kilpailuttaminen on ihana asia, sillä se säästää rahaa. Aina ei vain tiedä, kummasta päästä peittoa säästö syntyy.
Siksi tiestön yhtiöittäminen, jota liikenneministerimme vasta ehdotti, tuntuukin periaatteessa hyvältä idealta. Sen sijaan, että kuntien ja valtion virastoissa työskenteleviltä ihmisiltä vaadittaisiin yli-inhimillistä osaamista kaikissa mahdollisissa maailman asioissa, tiestöä koskevat asiat saataisiin hoidettua jossakin muualla, siis yritysmuotoisesti. Eri puolilla Eurooppaa autoilleet tietävät myös, että teiden käytöstä voi maksaa varsin kätevillä tavoilla. Vaihtoehtoja riittää tarroista ja maksukorteista käteiseen. Moottoritiellä autoilusta maksaminen ei tunnu oikeastaan lainkaan pahalta.
Mutta onkohan loppujen lopuksi nurkan takana odotteleva teiden yhtiöittäminen ja mahdollinen yksityistämineniin sittenkään niin yksinkertaista? Ketä kiinnostaa hoitaa tiestöä Lapin tai Kainuun perukoilla, jos siitä ei ole odotettavissa juuri lainkaan tuloja? Ja entäpä jos heikompituloisella kansalaisella ei ole varaa maksaa teiden käytöstä? Onko hän sidottu kotiinsa loppuiäkseen? Joskus järkevyys voi mennä niin pitkälle, että se on järjetöntä. Säästäminenkin voi mennä niin pitkälle, että lopullista hintaa ei pysty kukaan maksamaan.