Kolumni

Taas niityt vi­han­noi­vat

Jo joutui armas aa-aikaa ja suu-vii suu-loineen...

On se myönnettävä. Olen katkera.

Kun omat lapset olivat alle kouluikäisiä, päiväkodin kevätjuhlassa ei jostain syystä laulettu suvivirttä. Syytä tähän en tiedä.

Ehkä päiväkodissa haluttiin olla korrekteja, koska lasten ja vanhempien joukossa istui kirkkoon kuulumattomia ja muiden uskontojen edustajia. Tosin tiesin kyllä, ettei keväinen laulu olisi heille sielunvammaa aiheuttanut. (Sitä tosin en tiedä, uskoivatko he sielun olemassaoloon).

Esikoisen ollessa ensimmäisellä luokalla mielessäni jo kupli mukavasti. Tänä keväänä pääsisin kajauttamaan tämän muistorikkaan virren, joka toi kihelmöivän olon vatsanpohjaani joka veisuukerta.

En muuten päässyt. Lasten koulussa kevätjuhla järjestettiin vasta kuudesluokkalaisille. Vielä piti odottaa viisi pitkää vuotta! Kun viimein pääsin Suvivirren kimppuun, tein sen erittäin ponnekkaasti. Vieruskaverit varmaan muistavatkin.

Aina en ole suhtautunut yhtä myötämielisesti perinteisiin. Nuorempana ne tuntuivat taantumuksellisilta, vanhoillisilta, peruutuspeiliin katsomiselta.

Omien lasten syntymä muutti tämänkin asian. Perinteet ja tavat kertovat paitsi sukupolvien jatkumosta, myös heimon, kansan, kulttuurin ja ihmisen historiasta. Perinteet jaksottavat vuodenkiertoa ja voivat tuoda meidän ulottuvillemme sellaisia tarinoita menneisyydestä, joita historiankirjoituskaan eivät tunne.

Suvivirren säveltäjää ei tiedetä. Sitä pidetään ruotsalaisena kansansävelmänä, joka löytyy jo vuoden 1695 virsikirjasta. Ruotsinkielisen sanoituksen pohjana on pidetty maallisia runoja; kertovathan pari ensimmäistä säkeistöä pelkästään luonnon heräämisestä pitkän talven jäljiltä. Suomessa Suvivirsi löytyy jo vuoden 1701 virsikirjasta.

Suvivirsi kertoo tämän päivän ihmisille, että myös 1600-luvun ihminen koki luonnon ja kevään tulon yhtä pakahduttavan ihanana kuin mekin.

Enää Suvivirren laulamisen koulujen päättäjäisissä ei pitäisi herättää sankeaa keskustelua sen sopivuudesta tai sopimattomuudesta. Jopa eduskunnan perustuslakivaliokunta on nimittäin ottanut asiaan kantaa. Keväällä 2014 se linjasi, että Suvivirttä on sallittua veisata kevätjuhlissa.

Minä olen liputtanut Suvivirrelle koko ikäni. Niin teen nytkin, vaikka virren sanat tuntuvat tänä vuonna vähintäänkin ironisilta:

Nyt siunaustaan suoo-opi taas lämpö auringon...