Flow Productionsin taiteellinen johtaja Pirjo Yli-Maunula on toiminut 45 vuotta tanssitaiteilijana ja kulttuurin moniottelijana. Opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi-palkinnolla huomioitu Yli-Maunula ohjaa kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaan yhdessä Alma Lehmuskallion kanssa Flow Productionsin ja Oulun teatterin yhteistuotannon Faravidin maa, joka on katsojan sisäänsä upottava esitys Raksilan marketeilla. Teos yhdistää tanssia, sirkusta, teatteria, musiikkia ja visuaalisia taiteita elämyksellisellä tavalla. Ensi-ilta on 27. elokuuta 2026.
Pirjon vinkit vuodelle 2026:
Oulu2026-Avajaisfestarit 16.–18.1.
"Taatusti kulttuuripääkaupunkivuoden avajaiset vailla vertaa. Yhden spektaakkelin sijaan kolme päivää täyttä tykitystä ohjelmaa Oulun keskustan alueella lukuisissa eri kohteissa." Tutustu.
Bang Bang Riviera 3.–18.6.
"Ainutlaatuisen tanssitaiteilija Milla Virtasen & työryhmien kahdesta teoksesta koostuva ilta, jossa herkullisesti yhdistyy tanssi, fyysinen teatteri, media-ja installatiotaide. Millan taide on ihanan vinksahtanutta ja sitä kautta humoristista. Hänen teoksia katsoessa on aina kuin oudon ihmeen äärellä. Mieltä avartavaa taidetta." Tutustu.
Oulu Sinfonia: CARMEN 1.–3.10.
"Espanjalainen flamencotanssija Israel Galván kohtaa Mieskuuro Huutajat ja Oulu Sinfonian. Näin Huutajien ja Galvánin kohtaamisen taannoin Aaltosiilolla ja tämä epätavallinen yhdistelmä toimi kuin häkä. Carmen on varmastikin hurmioon nostattava kokemus." Tutustu.
Elbow Room lab 13.–14.8.
"Oululaislähtöisen kansainvälisesti toimivan sirkustaiteilija Ilona Jäntin ja työryhmän ulkoilmateos, jossa katsojat kulkevat Ainolan puistossa seuraten oppaan johdolla useassa jännässä kohteessa kansainvälisten sirkustaiteilijoiden esityksiä. Saatat nähdä sirkustaiteilijan kahvila Kiikun savupiipussa, puistoon johdattavan sillan alla vesirajassa tai puiden väliin kiinnitetyssä nuoraverkossa. Puistoluonto luo upeat puitteet vavahduttavalle esitykselle." Tutustu.
YLITYS 22.8.
"Kolme nuorallatanssijaa ylittää Merikosken virran. Ainutkertainen elämys , joka sisältää koskettavaa symboliikkaa elämän haasteiden ylittämisestä. Lumo Companyn kansainvälisen tason taiteilijat ylittänevät jopa itsensä." Tutustu.