Small Talk eli sujuva, mutta useimmiten hyvin kepeä keskustelu on elinehto tämän päivän kansainvälistyneessä maailmassa. Valitettavasti me suomalaiset emme vain ymmärrä sen päälle. Miksi puhua jos ei ole mitään puhuttavaa! Jos jutellaan säästä, niin sitten siitä tosiaan jutellaan! Jos tiedustellaan kanssaihmisen vointia, niin odotamme saavamme siihen rehellisen ja seikkaperäisen vastauksen.
Ulkomailla keskustelun etiketti on kuin pöytätennistä. Oma repliikit pidetään lyhyenä ja annetaan vuoro toiselle, joka puolestaan vastaa sinulle kohteliaasti, mutta lyhyesti. Keskeytyksiä tulee ja ne elävöittävät keskustelua entisestään. Tähän keskusteluun tulee meidän mörököllienkin heittäytyä mukaan, viimeistään siinä vaiheessa kun keskustelua käydään Suomen katukuvassa tallustelevista vaarallisista jääkarhuista.
Meillä Suomessa keskustelu kuitenkin on kuin keilausta: Kukin odottaa (suun)vuoroaan ja keskeyttäminen on todella epäkohteliasta. Me suomalaiset olemme parempia kuuntelijoita kuin puhujia, eihän uskoisi! Kirjailija Jorma Ettoa lainaten: ”Suomalainen on sellainen, joka vastaa kun ei kysytä, kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään, sellainen, joka eksyy tieltä, huutaa rannalla ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen”.
Harvoinpa suomalaiset puhuvat ventovieraillekaan julkisilla paikoilla. Ellei nyt ole aivan pakko. Erityisesti tämä korostuu julkisilla kulkuneuvoilla matkustettaessa On täysin mahdollista, että linja-auton viimeinen vapaa istumapaikka on varattu vieressä istuvan laukulle. Ja kaikki kunnioittavat tuon laukun koskemattomuutta, hiljaisestesti, yhteisymmärryksessä.
Telkkarin reality-ohjelmia juontavat usein maailmaa nähneet kansalainemme, jotka ovat työnsä puolesta joutuneet tuon smalltalkiksi kutsutun pulinan opettelemaan. Eräässäkin mainosrahotteisessa tuotannossa, formulasankari Mika Salo kiertelee katsastelemassa automiesten tekeleitä ja virittelee keskustelua maailmanluokan tyyliin näin: ”-Semmoinen auto!”, ”juu tälläinen tää!”, myhäilee omistaja samalla renkaita potkien, katse tiukasti kromivanteissa. ”Oot varmaan paljon laittanut?”, ”Juu”, kuittaa omistaja ja eikun radalle! Siis eihän tuon smallimpaa talkkia ole missään! Ja väittävät ettei me suomalaiset muka osata!
Tämän ”vamman” voisi kyllä kääntää vaikka vientituotteeksi. Tarjottimelle tajunnan laajentavaa rehellisyyttä amerikkalaisten ”How are You?”-kysymyksiin, vaikkapa vastaamalla täysin rehellisesti ja kainostelematta kaiken mahdollisen, aloittaen tilityksen huonosti nukutusta yöstä, veemäisistä naapureista ja kirvelystä virtsassa. “Että sellasta, mitäs sulle buddy?!”. Tai entäpä kiireisessä työelämässä?
Turha small talk sivuun ja nopeat kuulumisten vaihdot sinivalkoiseen tyyliin:”Ok?”, ”Ok”, ”Okey!”. Nopeaa ja tehokasta, eikö!
See You Soon, moro!