Tummatukkainen pikkupoika tuijottaa minua herkeämättä. Yritän tuijotella gondolihissin ikkunoista toisaalle, mutta katseeni kääntyy väkisinkin penkillä istuvaan lapseen. Miksi hän tuijottaa minua? Onko suupieliini jäänyt lounasta? Onko tukka sekaisin??
Pojan isä kuiskuttaa jotain lapsen korvaan ja hymyilee sen jälkeen minulle leveästi. Pian isä nostaa hänet eteeni, levittää pojan kädet ja opastaa poikaansa lähestymään. Pojan muu perhe puhuu innokkaasti, nyökyttelee ja hymyilee. En tajua sanaakaan, mutta tunnelma on kuin jouluaattona ja minä olen pukkina.
Tuijotan poikaa. Hän ilmeisesti haluaisi halata. Mutta juurihan me tapasimme! Pojan kädet venyvät entistä leveämmälle. Pitäisiköhän minun halata? Mietin kuumeisesti, että onko tämä joku paikallinen juttu, mitä en ymmärrä? Päätän vastata pyyntöön, sillä eihän halaus koskaan pahaa tee.
Halaamme. Poika palaa penkille istumaan ja katselee minua suupielet entistä muikeampana. Muu perhe jakaa ilmeen. Ilmeisesti olen tehnyt päivän hyvän teon, tuumin.
Muutama päivä myöhemmin istun taksissa vänkärin paikalla. Huomaan taksinkuljettajan tuijotuksen ensimmäisissä liikennevaloissa. Hän hymyilee ja mittailee. Kun valot vaihtuvat, kuljettaja siirtää katseensa tielle, mutta seuraavassa risteyksessä asia toistuu: kuljettajan suupielet ovat kuin sadevesikourun poikkileikkaus. Vastaan katseeseen ja hymyilen.
Hotellille on monet valot, turhan monet, jos minulta kysytään. Kuljettajan tuijotus tuntuu jo hieman epämukavalta. Eräässä risteyksessä tunnen kuljettajan sormen polvellani. Hätkähdän: tuo mieshän lähentelee minua!
Ilmeeni on ilmeisen kauhistunut, kun kerron tapahtuneesta takapenkillä olevalle matkaseurueelle. He tuijottavat kuljettajaa, joka tuijottaa minua. Kaverit naurahtavat, kaikkea sitä näkeekin.
Kun pääsen Vietnamin lomallani juttelemaan paikallisen oppaan kanssa, päätän kysyä omituisista tilanteista. Opas nauraa kuullessaan. Hän tuumaa tilanteiden olevan aivan normaaleja: koska olen iso mies, paikalliset kokevat ryhdikään olemukseni tuovan onnea. Ekstrakilot tarkoittavat vaurautta, ja tietää hyvää, jos pääsee koskettamaan tällaista rikkauden ja terveyden sampoa.
Pureskelen asiaa lounaalla. Riisiä ja kanaa on yllinkyllin, ja päätän ottaa lisää, vaikka nälkä onkin jo mennyt. Ei passaa onnen muotojen päästä haihtumaan.
Kotiin palattuani teen lottolapun entistä toiveikkaampana. Jospa nyt osuisi kohdalle! Ei osu. Ei edes varanumeroa oikein.
Hiukoo, mutta jääkaapilla päätän järkyttää vatsaani: suljen oven ja etsin lenkkarit.
Parempi kun onnen järkäle lähtee pitkälle lenkille, ettei enää polvea hiplattaisi – ainakaan tuntemattomien toimesta.