Luin viime viikolla Ylen verkkopalvelusta juttua ulvilalaisesta kehitysvammaisesta avioparista, Jaanasta ja Aimosta, jotka joutuivat odottamaan 17 vuotta päästäkseen asumaan yhdessä. Jo seurusteluaikaan liittyi paljon käytännön hankaluuksia, koska pari oli elämässään muiden armoilla. Ulvilalainen pariskunta ei päässyt samaan huoneeseen edes kihlauduttuaan. Lopulta parin toinen osapuoli joutui muuttamaan omilleen, jotta edes viikonloppu- ja lomakäynnit yhteisessä asunnossa olisivat mahdollisia.
– On sitten kehitysvammainen tai normaali, jokaisella pitäisi olla oikeus rakkauteen, huomauttaa jutussa haastateltu Jaana.
Reipas kymmenkunta vuotta takaperin tein juttua nuoresta lievästi kehitysvammaisesta pariskunnasta, joka oli menossa naimisiin. He olivat seurustelleet pitkään, ja elivät hyvin tavallista arkea. Heillä oli suuri, harras toive saada jossain vaiheessa yhteinen lapsi.
Lähetin kirjoittamani jutun normaaliin tapaan esiluettavaksi sekä parille että vanhemmille, mutta myös paikkakunnan kehitysvammahuollon johtajalle, sillä jutussa oli haastateltu häntäkin. Parilta itseltään ja heidän läheisiltään tuli selkeä viesti: painoon vain! Mutta virkamies kauhistui: ei julkisesti voida kertoa, että kehitysvammaiset haluavat lapsen!
Hänen kannallaan ei jutun julkaisun suhteen olisi ollut merkitystä, mutta lopulta johtaja taivutteli edunvalvojina toimineet vanhemmat kantansa taakse. Lapsitoive haluttiin tekstistä pois, ”etteivät asiat hankaloituisi”.
Kehitysvammaisten rakkaus, parisuhde tai seksuaalisuus on Suomessa yhä tabu, vaikka aiheen tiimoilta on toteutettu viime vuosina erilaisia hankkeita ja asiaa on pidetty esillä. Tietoa ja tukea varmasti tarvitaan kuitenkin lisää, niin kehitysvammaisille itselleen kuin heidän läheisilleen. Siihen heillä on myös oikeus. Tämän päivän Suomen ei tulisi olla enää hyssyttely-yhteiskunta.
Nykyisin Ylen jutussa haastatteleman pariskunnan arki rullaa. He asuvat yhdessä ja tekevät samoja asioita kuten moni muukin aviopari.
Nuoripari, jota itse haastattelin, meni naimisiin, mutta sittemmin heidän elämästään en ole kuullut. Toivottavasti myös heidän arkeensa kuuluu hyvää.
Erilaisuuden ennakkoluulojen kumoamisessa riittää työtä. Maassamme on käyty viime vuosien aikana paljon keskustelua rakkauden eri muodoista.
Keskustelu on aina hyväksi, mutta valitettavan usein eipäsjuupas-väittelyssä unohdetaan aiheen keskiössä olevat ihmiset: yksilöt ja perheet. Nettikeskustelujen kommentteja lukiessa hirvittää.
Itse olen sitä mieltä, että tähän usein niin kylmään maailmaan mahtuu rakkautta ja kaikilla on lupa rakastaa. Niin minulla, sinulla kuin Jaanalla ja Aimolla.