”Voinko luottaa sinuun bisnesehdotuksella? Siirtäisin viisi miljoonaa euroa tilillesi. Saisit puolet. Jos olet kiinnostunut, laita minulle koko nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Pidetään sen jälkeen videoneuvottelu rahojen siirtämisestä.”
Samankaltaisia sähköposteja oli kertynyt luukkuuni joulupäivinä useita. Oli tarjolla myös pienempiä rahasiirtoja, etäisen pikkuserkkuni perintövaroja ja mahdollisuus osallistua erittäin tuottavaan nettikauppaan. Jälkimmäisessäkin olisi riittänyt vain muutaman perustiedon antaminen – sen jälkeen olisin elellyt herroiksi.
En haksahtanut tälläkään kertaa. Viestejä poistaessani harmittelin niitä, jotka oikeasti näihin lähtevät mukaan.
Kannattaa muistaa, ettei näiden viestien lähettäjillä ole puhtaat tarkoitusperät. Tuskinpa sinulta löytyy tuntematonta serkunkaimankälyä, joka perinnössään haluaisi nimenomaan muistaa sinua. Eikä kenenkään kannata antaa siirtää miljoonia tilillesi – ellei kyseessä ole Veikkaus tai verottaja.
Siinä missä teroitamme lapsille ja nuorille mediakritiikkiä, kannattaa samaa toitottaa meille aikuisille. Moni asia on liian hyvä ollakseen totta. Nettimaailmassa kyynisyys ei ole pahasta.
Viime vuonna uutisoimme useampaan otteeseen lakeudella liikkuneista hämäräkauppiaista. Etenkin ikäihmisille tarjotaan palvelua, joita he eivät tarvitse. Poliisikin varoittaa, että kaikki toimijat eivät ole liikkeellä puhtain paperein.
Tämän kolumnin innoittajana oli lukijalta tullut sähköposti. Oven takana oli ollut ”epäilyttävä kauppias, joka halusi tietää talonväen menemisistä ja tulemisista”. Kempeleessä asuva lukija osasi epäillä miehen liikkuneen pahat mielessä. Keskustelu ei edennyt pidemmälle.
Kun valepoliisejakin on liikkeellä, mihin voi enää luottaa? Ainakin omaan maalaisjärkeensä. Yksikään oikealla asialla oleva viranomainen saati katto- tai sohvakauppias ei kysele pankkitietoja. Jos tiedustelu vaikuttaa epäilyttävältä, luuri tai ovi kiinni.
Entistä monimutkaisemmassa maailmassa epärehellisesti toimivilla ihmisillä on entistä suuremmat apajat. Se aiheuttaa haasteita monille meistä. Emme elä lintukodossa. Jos entisvanhaan kotoa poissaolo merkittiin luudalla oven päällä, kannattaa nyt painaa hälyttimet päälle. Se on surullista, mutta totta myös maaseudulla.
En silti ole menettänyt uskoani hyvyyteen. Meissä ihmisissä riittää sitäkin. Joskus se vaan hautautuu turhan syvälle. Ehkä jos tänä vuonna me kaikki tekisimme enemmän hyviä asioita toisillemme, saisivat hämärähemmotkin vähemmän jalansijaa.