Kolumni

Sauli muis­te­lee lan­ka­nu­me­ro­ai­kaa ja uu­moi­lee sä­vel­lys­tä pu­he­lin­luet­te­los­ta

-

Onko sinulla vielä tallessa puhelinluetteloa? Tuota maagista yhteystietojen tiiliskiveä, jonka sai vielä 2000-luvun alkupuolella omaan postilaatikkoon kannettuna?

Muistan lapsuudestani puhelinluettelopäivän olleen aina merkittävä. Selasin heti oman sukunimeni kohdalta oliko uusia Pahkasaloja ilmestynyt luetteloon. Jos oli, ryhdyin heti pihan toisella puolella asuneelta mummoltani selvittämään kenestä mahtoi olla kyse.

Aika ajoin sosiaalisessa mediassa ponnahtavat lankanumerot esille. Nuoremmille lukijoille tiedoksi, ettei älypuhelimia saati teknillisesti kömpelömpiä matkapuhelimia ole ollut maailmassa kovinkaan kauaa. Ennen kännyköitä oli lankapuhelin, veivattava tai näppäiltävä malli. Varhaislapsuudessani meillä oli viininpunainen veivattava. Mummolla oli vihreä.

Twitterissä innostuttiin alkuvuodesta muistelemaan lapsuuden lankanumeroita. Tuolloin Helsingin Sanomat selvitti asiantuntijalta, miksi nuo numerosarjat ovat uppoutuneet ihmisten mieliin niin vahvasti. Tutkijan mukaan puhelinnumero on kuin loru tai laulu. Se syöpyy muistin sopukoihin.

Itsekin muistan liki koko kylän lankapuhelinnumerot, sillä usein naapuritalojen välillä oli vain yhden numeron heitto. Esimerkiksi mummoni numero – mikä toimi myös oman lapsuuskotini puhelinnumerona kunnes saimme myöhemmin oman – oli 471128. Jos taas halusi soittaa ison tien yli Viitalaan, vaihtoi viimeiseksi numeroksi seiskan. Kun perheeni sai viimein oman numeron, oltiin listauksessa jo kolmekymmentäalkuisissa.

Kännykkäajan numerot ovat ihan eri asia. Ainakaan minulle ne eivät ole loru tai laulu. En millään esimerkiksi muista ensimmäisen matkapuhelimeni numeroa. Operaattorin muistan, mutta pitkä numerosarja on kadonnut tarpeettomana.

Nyt muistan oman ja työnumeroni, mutten esimerkiksi puolisoni tai tyttäreni numeroa. Luotan puhelimeni muistiin, mistä toisinaan saan toruja. Pitäisi opetella, sanovat.

Muisti luo meille identiteetin ja elämänhistorian. Harmittelen, etten kirjannut kaikkia omistamiani puhelinnumeroita ylös. Samoin olisin voinut tehdä kaikille omistamieni autojen rekisterinumeroille tai varusmiespalveluksen asenumerolle.

En tiedä olisiko numeroista missään vaiheessa mitään hyötyä, mutta aina välillä niiden avulla saattaisi päästä nostalgiamatkalle.

Unohtaminenkin on osa muistin normaalia toimintaa. Kaikkea opittua, näettyä ja koettua emme jaksa pitää mielessämme. Osalle numerosarjat syöpyvät aivojen hermosoluihin minua paremmin.

En ole säilyttänyt yhtään puhelinluetteloa. Jos olisin, voisin kesäprojektina säveltää oman sukunimen numeroista laulun. Tuskin siitä hittiä tulisi, mutta olisipahan jälkipolvilla ihmettelemistä.

Sauli Pahkasalo