Kesälomareissu suuntautui Savoon. Mökkeilimme Kermajärven rannalla, ravitsimme itseämme kuopiolaisella kalakukolla ja risteilimme Savonlinnassa. Pääsin myös ensimmäistä kertaa maistamaan Valamon luostarin viinejä. Sokerisia munkkeja en kahvilasta löytänyt, mutta epäilykseni suomalaisen marjaviinin mausta kaikkosivat luostarin mustapukuisten munkkien viinintekotaidon ansiosta.
Makunautintojen ohella herkuttelin kuuntelemalla savon murretta. Kymmenkunta vuotta sitten parin vuoden ajan Etelä-Savossa asuessani tartutin puheeseeni muutaman savolaisen ilmaisun. Ihan siitäkin syystä, että mielestäni murre on yksi Suomen hienoimmista – niin lupsakkaa, mutta samalla moninäkökulmaista.
– Suattaapi olla, tuumasi kyläkaupan kassa arvellessani päivästä tulevan kesäisen kaunis.
– Vuan suattaapi olla olemattakin. Suattaapi sattaa...
Hymyilin leveästi ja poistuin kaupasta onnellisena, vaikka kainalossani olikin vain vessapaperia. Kuulinpa savolaista elämänviisautta!
Savon murre jakaa suosikkimurrekärkeni eteläpohjalaisen murteen kanssa – jälkimmäiseen liittyy myös hieman lukkarinrakkautta, sillä sukupuuni kiertyy useampaa kautta Etelä-Pohjanmaalle.
Omalle murteelleni olen kriittinen. En tiedä miksi, mutta pohjoispohjalainen murre esimerkiksi radiojuontajan suusta saa minut välittömästi vaihtamaan kanavaa. Tiedän sen olevan ristiriitaista, sillä ylpeästi kyllä käytän murretta puhuessani, mutta kirjoitettuna, televisiossa tai radioaalloilla se töksähtää.
En tosin itse enää edes puhu täysin merijärviläisittäin, sillä pitkän Kalajoki-jakson aikana puheeseeni tarttui aimo annos keskipohjalaista vivahdetta. Puheeni on siis sellaista murteiden sekamelskaa.
Liekö kriittisyyteen syynä se sama kuin yleensä muihinkin lähiasioiden vähättelyyn: vaatimattomuus. Aidan toisella puolella ruoho kun helottaa vihreämpänä? Siksikö se savon murre niin mukavalta kuulostaa?
Jos sinä omistat savolaiset juuret, niin olisi mukava kuulla mitä mieltä itse olet synnyinmurteestasi? Kuulostaako se omaan korvaan hyvältä vai onko sinullakin samanlaista vieroksumista kuin itselläni omaa murretta kohtaan?
Savolaisvitsit ovat oma lajinsa. Hauskuutin niillä mökkivieraita – savossa kun olimme. Kerroin jutut kaakana olevista linnuista, kuopiolaisen kauppiaan nimiongelmista, savolaisukon junaseurasta ja savolaismummojen Hampurin matkasta. Erityisesti yksi sai pöydässä olijat kiemurtelemaan naurun voimasta tuolillaan.
Missä kulkee Hämeen ja Savon raja?
– Siinä missä hauskan näköinen ihminen muuttuu haaskan näköiseksi.
Sauli Pahkasalo
sauli.pahkasalo@rantalakeus.fi