”Aikuiset eivät koskaan ymmärrä mitään, eivätkä lapset jatkuvasti jaksa selittää asioita”, kirjoittaa Antoine de Saint Exupéry kirjassaan Pikku Prinssi. On itsetutkiskelun aika.
Isä ja äiti ovat pienen lapsen idoleja. Lapsen ainoa todellisuus on se, jonka vanhemmat ja hänen ympäristönsä rakentavat sanoilla ja teoilla. Pieni lapsi ei kykene erottamaan, mikä olisi matkimisen arvoista, vaan hän haluaa vanhempiensa kaltaisiksi. On kullankallis hetki käsillä.
Vanhemmat muovaavat kasvualustan ensiaskeleille. Uran uurtaminen on välillä kipuilua. Toiselle polku on helppo kulkea, kun taas toinen kompastelee. Polulla edelläkävijäkin ottaa harha-askelia ja horjahtaa. Sorrutaan halveksivaan kasvatustapaan. Opetetaan lasta moittimalla, ivalla, ankaruudella, jolloin lapsen itsetunto ja halu yrittää murenevat.
Vanhempia tulee kunnioittaa, mutta olennaista on myös vanhemman kunnioittava suhtautuminen lapseen. Kasvatettava janoaa kiitosta ja kehuja. Hennolla, säikkyvällä lapsella on tarve tietää onko hän oikeanlainen ja riittävä kulkemaan tätä polkua.
Lapset ovat erityisen herkkiä kodin ilmapiirille. Avoimella keskustelulla voidaan luoda välittävä tunnelma. Vanhempien hyvä parisuhde heijastuu. Pyyteetön rakkaus on arjen suurin voimavara. Riidat taas repivät lapsen mieltä, musertavat ja voivat jättää ikuiset arvet. Joudumme taistelemaan synnynnäisen aggression tunteen kanssa, väkivalta on kitkettävä pois. Meiltä vaaditaan nöyrtymistä ja anteeksiantoa.
Tehtävänämme on valaa luottamusta siihen, että epäonnistumisesta selvitään ja otetaan opiksi. Lapsi on hyvä, mutta teko voi olla väärä. Lapsuudessa kylvetään luottamuksen ja läheisyyden siemenet.
Emme ole täydellisiä kasvattajia, mutta omaa puhetyyliä ja käyttäytymistä voi aina kehittää koko perheen eduksi. Haaveena, että lapsen katse tulevaisuuteen olisi toiveikas, turvallinen ja luottavainen.
Vahvoin siivin hän voisi lentää omaan pesäänsä uskoen omiin kykyihinsä. Hänellä olisi valmius kohdata edessä siintävän, tuntemattoman polun haasteet. Mukanaan peili, joka on pölyttynyt ja tahriintunut kasvukriiseistä, sydänsuruista. Peili, jossa on heijastuma menneestä, mutta se olisi eheä. Niin särötön, että siihen piirtyisivät kiitolliset ja onnelliset kasvot. Kuvajainen, joka tuntee päästäneensä kätensä irti vanhempien kädestä, mutta tietää jatkossakin omaavansa nämä rakastavat rinnallakulkijat.