Olin jokin aika sitten luennolla. Ei edes nukuttanut, sillä aihe oli hyvin kiinnostava: voisiko huumoria käyttää enemmän paikallislehden jutuissa?
Kysymys on herkullinen, sillä liian vakavia me toimittajat useinkin kirjoitamme. Toki aiheetkin joskus ovat vakavia.
Mistä sitten voi repiä vitsiä? Sitä mekin luennolla pähkäilimme. Vapaa toimittaja ja kouluttaja Gilbert Granholm muistutti todellisuuden antavan ainekset huumoriin. Kiitollisia kohteita ovat hänen mielestään kaikki isot asiat, kuten esimerkiksi autot, valtiomiehet, puolueet ja asenteet. Ylipäätään satiirin kohteena toimii kaikki vakiintunut. Tunnistettavan pienen ihmisen toilailut eivät sen sijaan kuulu sanomalehtihuumorin riepoteltavaksi.
Huumori on vaikea taiteenlaji ja makuasia. Se mikä minua naurattaa, ei välttämättä naurata sinua. Olen esimerkiksi lopen väsynyt suomalaisen televisiohuumorin tämän hetken tasoon. Vaikka kuinka yritän antautua virran vietäväksi, värähtää huuli korkeintaan alaspäin. Ei edes hymyilytä! Mutta kun ryhdyn tuijottamaan 80-luvun kulta-ajan Reinikaista tai Tankki täyteen -sarjaa, kihelmöivät naurunpyrähdykset yläkropassani jo ensimmäisestä kohtauksesta alkaen.
Olenko siis kalkkis? Vai onko minulla vain hyvä maku?
Kirjoitin vuosia sitten satiirisen kolumnin erään instituution lakkauttamisesta. Kolumnin perusajatus oli puolustaa hävitettävää yksikköä, mutta moni lukija käsitti kirjoitukseni juurin päinvastoin. Ohuet vitsini eivät auenneet.
Vaikka koen olevani huumorimiehiä, on tekstimuotoisen, ymmärrettävän hauskuuden tuottaminen toinen juttu.
En lähtisi Arto Paasilinnan tontille kirjoittamaan herskyviä kuvaelmia ihmiselosta, mutta joskus olen kyllä miettinyt jonkinlaisen maalaiskomedian väsäämistä. Eikä aineistoa puuttuisi – todellisuus ja koetut asiat olisivat usein hedelmällisiä, aivan kuten Granholm ohjeisti.
Erityisen herkullista on kuntapolitiikka kaikkine kiemuroineen ja värikkäine toimijoineen.
Luennon yhteydessä moni kollega kertoi omia kokemuksiaan huumorin hyödyntämisestä paikallislehdessä. Pari tarinaa jäi mieleenkin. Eräällä paikkakunnalla entinen kunnanjohtaja katosi, ja samaan aikaan yhteisölle haettiin uutta johtajaa. Paikallislehden otsikko aiheesta oli mainio: Kaupunki etsii uutta ja vanhaa kaupunginjohtajaa.
Toisessa lehdessä lyhyen, koira jäi lukitun auton sisälle – uutisen loppuun oli kirjoitettu: Onneksi ei ollut ajokoira.
Molemmissa tapauksissa lukijat huomioivat pienet huumorinkukkaset – toimitus sai palautetta puolesta ja vastaan.
Vitsiä ei kannata väkisin vääntää, mutta ehkä joskus voisi hassutella enemmänkin.
Vaikka sitten politiikasta.