Talvikausi on tuntunut tänä vuonna loputtoman pitkältä. Kevään onkin uutisoitu laahaavan myöhässä.
Aurinko on lähetellyt meille lohduttavaa lämpöään jo jonkin aikaa, mutta kipakat pakkasasteet ovat pitäneet lumimassan tukevasti maassa.
Tämä on totisesti ollut oikea talvi korkeine nietoksineen. Mutta nyt sen on jo aika väistyä.
Viime viikolla säässä tapahtuikin lupaava ja kauan kaivattu muutos: lämpötila kohosi plussan puolelle ja sulamisvedet alkoivat virrata. Paukkupakkaset vaihtuivat rospuuttokeleihin silmänräpäyksessä.
Plussakelien liikkeelle panemat vedet ottivat äkkiä hallintaansa monia tieosuuksia, jalkakäytäviä ja parkkipaikkoja. Päiväkodin pihaankin ilmestyi melkoinen lätäkkö.
Hoitotädit muistuttelivat vanhempia vaihtamaan lasten asusteita säähän sopivammaksi.
En tiedä miten muissa kodeissa reagoitiin, mutta itse olin taas siinä tutussa sekasorron tilassa, joka ottaa minut hallintaansa aina lasten kausivaatteiden vaihtuessa: Missä kumisaappaat? Entä kurahanskat? Oliko meillä enää sopivia kurahousuja?
Selvisi, että kurahousut olivat talvehtineet päiväkodin naulakossa ja yksi kurahanska oli maastoutunut automme vänkärin penkin alle.
Kumisaappaat sentään löytyivät juuri sieltä, minne ne viimeisten sadekelien jäljiltä asettelin.
Sään muuttuminen on lupaus kevään etenemisestä.
Ennen kesäpäivien saapumista meillä on kuitenkin vielä selätettävänä keljut kelit, jotka tekevät liikkumisesta haastavaa. Lämpötilat sahaavat plussan ja miinuksen väliä ja kulkureitit ovat vuoroin vetisiä, sohjoisia ja iljanteisia.
Ulkona liikkuessa kannattaa nyt olla erittäin tarkkana, sillä riski kaatumiseen ja kastumiseen on suuri.
Jalankulkijoiden lisäksi myös autoilijat joutuvat tarkkailemaan tienpintoja tarkalla silmällä. Teihin on nimittäin ilmestynyt melkoisia rooppeja.
Osa montuista on sitä kokoluokkaa, että ne voivat taatusti tehdä renkaille vahinkoa, jos niihin ajelee varomattomasti. Malttia siis tiellä liikkujille!
Lumivaipan sulamisen seuraaminen on aina yhtä jännittäävää. Vaikka vuodenajan vaihtuminen tuokin ulkoiluun omat haasteensa, liittyy siihen päällimmäisenä toiveikas tunnelma. Nyt eletään taas kerran niitä hetkiä, kun luonto heräilee henkiin talviuniltaan.
Kohta maa alkaa tuoksua ja kengänpohjat kopsahdella sulaa asfalttia vasten. Linnut laulavat jo keväisiä laulujaan ja joutsenet tekevät paluutaan.
Meidän taloudessa kesäpäiviä odotellaan jo malttamattomina.
Kuopukseni tuoksutteli hangen alta paljastunutta maaplänttiä ja totesi mudan haisevan aivan kesältä. ”Kesä on tulossa. Minä tiedän sen”, hän ennusti silmät loistaen.
Kyllä, siihen kaikki merkit nyt näyttävät viittaavan. Vihdoinkin!