Toimittajana joutuu kirjoittamaan kerta toisensa jälkeen samoista asioista. Joskus on mietittävä oikein tosissaan, miten vanhaan asiaan saadaan uusi näkökulma. Joskus se löytyy heti, joskus vasta monen miettimisen jälkeen.
Kotityöhuoneen kirjahylly on hyvä kaikkien asioiden säilytyspaikka. Kaapin piiloissa on tietysti kirjoja mutta sen lisäksi lähes kaikkea maan ja taivaan väliltä. Toimittajan työtäkin siellä on.
Viime viikonloppuna yritin siivota monitoimihyllyäni. Joka kerta siinä käy samalla tavalla. Itse asia jää taka-alalle. Käsiin sattuu niin monenlaista mielenkiintoista.
Aina se on samanlainen aikahyppy. Muistot pyörähtävät esiin valtoimenaan. Ajankuluminen pyörryttää. Onko siitäkin noin kauan?
Erään hyllyn kohdalla aikaa meni tavallista pitempään. Tähän sen viimeksi laitoin. Tähän kohtaan, missä on muitakin sanomalehtiä ja tärkeitä julkaisuja.
En löytänyt etsimääni, mutta en ole luopunut toivosta. Se on ainakin satavarmaa, että lehtikeräykseen en ole aarrettani pistänyt. Viime tammikuussa Madridin terrori-iskun jälkeen viimeksi sitä selasin ja mietin, miksi maailma ei ole muuttunut yhtään paremmaksi.
Rauhan mainingit on julkaisun nimi. Silloin oma ammattijärjestömme nimi oli Pohjois-Suomen Sanomalehtimiesyhdistys, PYSSY ry. Nyt se on modernisti Suomen Journalistiliitto.
Pohjois-Suomen Sanomalehtimiesyhdistys julkaisi Rauhan mainingit -lehteä yhteistyössä Pohjois-Suomen rauhantoimikuntien kanssa. Se oli ensimmäisestä viimeiselle sivulle asti täynnä sanoja rauhan puolesta. Lehden ilmestymistä odotettiin. Lehteen kirjoittamista pidettiin tärkeänä.
Vuonna 1983 nuori toimittaja sai pyynnön kirjoittaa Rauhan maininkeihin. Aluksi tehtävä pelotti, mutta kohta olin jo posket hehkuen tekstin parissa. Runo siitä syntyi. Runo rauhan puolesta. Runo lapsen ja äidin silmien kautta. Sanoja siitä, kun pommit putoavat ja kun pelottaa. Äiti pelkää lapsensa puolesta. Lapsi pelkää äitinsä puolesta.
Itkin runoa kirjoittaessani. Vielä enemmän itkin silloin, kun lehti ilmestyi.
Viime lauantaina itkin Pariisin terrori-iskujen takia, rauniokaupunkien maaksi muuttuneen Syyrian puolesta, ukrainalaisten puolesta. Näin silmissäni lapsen pelon. Tunsin rinnassani äitien tuskan.
Runoa en löytänyt. Kun se löytyy, sen paikka on tällä palstalla. Rauhan maininkien aika on myös vuonna 2015.