Kesällähän ei pitäisi olla. Sää on mitä on ja sääsket tulevat joka tapauksessa. Harmi vaan, ettei vapaan maailman johtaja Donald Trump lomaile. Twitteristä ja medioista puskee jatkuvasti uusia sekoiluja, ylilyöntejä ja kannanottoja, joihin ei olla meillä täällä totuttu.
Tapaaminen naapurin Putinin kanssa sujui sentään rauhallisesti, amerikkalaisten mukaan liiankin. Sitä, vaikuttivatko venäläiset USA:n vaalien tulokseen, tuskin tulee selvyyttä koskaan. Miehissä on kuitenkin paljon samaa. Oma monimuotoinen kansa on pidettävä kurissa ja kaiken keskiössä, keinoista välittämättä.
Meillä on jouduttu tottumaan, että naapurissa on vahvoja johtajia. Ja että he eivät aina piittaa meille itsestään selvistä asioista, kuten lehdistön vapaudesta, tutkitun tiedon arvostamisesta tai jokaisen oikeudesta tehdä tykönään ja makuuhuoneissaan sitä, mistä tykkää, ja kenen kanssa haluaa.
En ole myöskään Yhdysvaltojen ulkopolitiikan tai Naton kannattaja. Tuntuukin ikävältä, että nyt Suomi-neitoa puristavat puu ja kuori ovat turhan samanlaisia. Kansainvälisen politiikan säännöistä ja käytännöistä piittamattomien johtajien linjauksia on vaikea ennakoida. Valveutunutta kansalaista aliarvioivaa johtajaa on mahdotonta arvostaa.
Hyvä puoli lienee se, että yhteistyö Pohjoismaiden kesken syvenee. Meillähän on sama arvopohja. Ja kun karttaa katsoo, juuri Pohjoismaiden on mielekästä tehdä turvallisuusyhteistyötä, tuli oletettu vaara mistä ilmansuunnasta tahansa.
Mutta pitääkö olla huolissaan? Vai nauraa huonoksi komediaksi muuttuneelle suurvaltapolitiikalle?
Kysyin asiaa Etelä-Kaliforniassa ikänsä asuneelta tutultani. Turhautuminen ja ärsyyntyminen epäasialliseen presidenttiin ovat toki läsnä. Toisaalta, Kalifornian ikuisen auringon alla on eletty samaan rentoon tyyliin jo 60 vuotta, eikä mikään arkielämässä tai asenteissa ole muuttunut. Jossain muualla tilanne on tietenkin toinen.
Presidentit kuitenkin vaihtuvat vähintään kahdeksan vuoden välein ja voimat synnyttävät aina vastavoimia. Jospa ne olisivat vähemmän huolestuttavia ensi kerralla.