Nykyisin voin vain toivoa, että heräisin aamulla kellon pirinään levänneenä ja täynnä virtaa. Vähintäänkin olen yöllä herännyt vessaan tai närästykseen, enkä sen jälkeen ole heti saanut unenpäästä kiinni vaan selannut puhelintani päämäärättömästi tunnin toista. Tai sitten olen nukkunut kuin tukki sen neljä tuntia, ja pyyhkinyt puhelimeni näyttöä jonkin aikaa. Neljä tuntia! Onko tämä vähäinen unen tarve sitä keski-ikää? Vai menisikö läpi selitys keväästä ja sen mukanaan tuomista valoisista aamuista?
Aamu ei oikein käynnisty jos kaapista ei löydy mysliä ja jugurttia. Puuroa keittelen ehkä kerran viikossa, kun haluan muistella lapsuuteni arkiaamuja tai näyttää omalle jälkikasvulleni mitä terveelliseen aamiaiseen kuuluu. Toinen pojistani paistelisi joka aamulle pekonit ja kananmunat. Maistuisi kyllä minullekin, mutta enhän voi sitä hänelle tunnustaa! Höpisen vaan puurosta, päivän tärkeimmästä ateriasta ja lautasmallista, mitä tulisi noudattaa. Puolet rehuja! Kahvinkeittimen risa tippalukkokin vastustaa ja jättää kuumat vedet suppiloon. Ei valu, vaan yli tulee ja porot tukkii suppilon. Tämäkin vielä!
Okei, lähden siis töihin hieman nuutuneena, mutta tyytyväisenä puhtaista vaatteista ja vasta harjatuista hampaista. Eipä jää kahvinmurusia legojen väliin, eikä pääse työkaverit huomauttelemaan asiasta. Ja miksipä he siitä huomauttaisivat, kun yhä harmaantuvat hiukseni kiinnittävät heidän huomionsa kuitenkin ensimmäisenä. Yritän harhauttaa kollegoita ajamalla partani, mutta ei toimi sekään.
Toissapäivänä pesemäni auto on jälleen kurainen, huomaan. On sekin sitten turhaa hommaa! Työmatkani kun on juuri sen verran liian pitkä etten halua kulkea sitä polkupyörällä, koska hikihän siinä tulisi! Ja onhan minulla kuntosalijäsenyys juurikin jumppakärpäsen puremaa silmälläpitäen hankittu! Toisaalta, pyörätiet lienevät autoteitä paremmassa kunnossa. Ilmassakin on nykyään kuulemma kuopia aikaisempaa enemmän, kenen on vastuu?!
Töissä olen luonnollisesti kaikkien kanssa hyvin juttuun tuleva, ratkaisukeskeinen, analyyttinen ja itseohjautuva myyntitykki. Kaukana maailman toisella puolen koodatut järjestelmät toimivat kuin unelma ja aurinkokin paistaa. Vastoinkäymiset alkavat kuitenkin heti töiden jälkeen! Jaksanko mennä salille kun fitness-hengessä on lounaaksi nautittu ainoastaan salaatti ja siitäkin on jo useampi tunti. Onko mukana vaihtovaatteet, entä kuulokkeet? Pahintahan olisi treenata ilman omaa musiikkia ja altistua sosiaaliselle kanssakäymiselle!
Matkalla kotiin mietin lasten harrastuskuvioita. Autoradiossa soi ”Man I feel like a Woman” ja nelostiellä rapa lentää! Naurahdan pienille murheilleni, sillä olenhan suomalainen, osa maailman onnellisinta kansaa!
Aurinkoista kevättä sinulle!