Syksyinen kylmyys ja kosteus tunkevat sisälle, niinpä rovasti kantaa puita ahkeraan, sillä seitsemän pönttöuunin, leivinuunin ja puuhellan lämmittäminen ovat alkaneet. Hyvin hän on jaksanut, vaikka linja-autossa oli muuan vuosi sitten kirkkoherran voimia epäiltykin seuraavaan tapaan: ”Kukahan siellä pappilassa kantaa ne puut, kun niillä on niin monta uunia, ja se rovastikin on niin heiveröinen”.
En tiedä, pitäisikö kuitenkin olla vähän huolissaan, kun olivat kaupungin kirjaston kahvilassa eräänä aamuna kyselleet häneltä eläkeläiskorttia. Mene ja tiedä, sillä työterveyslääkäri oli iltapäivällä kehunut ulkonäköä ja kaukonäköä.
Ilmojen viiletessä Nadjalla on riittänyt puuhaa hiirien kanssa - kesän ulkosaalistusten sijaan hiiriaterian voi nauttia nyt pappilan vintillä, salissa ja keittiössä. Siitäpä palkinnoksi on saanut paksua kermaa, ja sangen tyytyväiseltä vaikuttaa. Kesällä meinasi jo hätä tulla, kun se kahteen otteeseen oli kadoksissa. Tuli onneksi kotiin. Siitäkös ihan kyyneleet piti tirauttaa ja antaa nukkua lakanoiden välissä muutama yö. Yleensä Nadja saa nauttia lakanaöistä ystäviemme luona, kun itse olemme reissussa.
Tässä vaiheessa syksyä on tapana ollut siirtää kanat sisälle. Nyt olemme kovasti pohtineet, että menisivätköhän ne pataan, ja komealle kukolle kysyttäisiin talvisijoitusta. Joka toinen päivä ollaan varmoja, että näin teemme, jotta selviäisimme talven suunnitelmistamme. Mutta sitten taas ollaan ihan varmoja, ettei missään nimessä.
Ollaan kiinnytty kukkoomme ja kanoihimme, joilla kaikilla on omat nimensä, tapansa ja varsin mielenkiintoiset tulohistoriansa meille. Onhan niistä ollut välillä oikein harmiakin, kun ovat karanneet tai kaivaneet pionipenkin pilalle. Minä ehdotin, että annetaan hyvin muniville mahdollisuus ja muut pois. Niinpä rovasti kuuluu juttelevan kanoille, että voi, voi, munikaa nyt hyvät rouvat, ettei ruustinna pane teitä suupaloiksi.
Mietittiin sitäkin, että osattaisiinko teurastaa itse vai pyydetäänkö apuvoimia. Muuten menisi siihen malliin, että toisella pölkyllä olisi iPad, jossa YouTubesta pyörisi teurastusvideo ja toisella pölkyllä kana.
Suloiset karitsamme Alina ja Joonatan ovat kasvaneet hyvän kokoisiksi. Mielenkiintoista on jälleen ollut seurata lampaiden puuhia. Hyvä fiilishän siitä tulee, kun juoksevat mäkättäen vastaan ja sitten syötyään märehtivät tyytyväisenä. Iloa niistä on näyttänyt olevan myös kaiken ikäisille ohikulkijoille. Ovat tainneet päästä useaan valokuvaankin. Sanonpa vaan, että niiden rapsuttelussa paranee kuivat kädet ja sielu lepää.
Joka syksyiseen tapaan odotamme pikkupakkasia, ja onnellisen kesän viettäneet lampaat muuttavat pappilan pakasteeseen odottamaan sopivaa hetkeä hyvän punaviinin kera.