Olen miettinyt muusikonurani aikana ankarasti, miten musiikkioppilaitosten pääsykoekäytäntöjä voisi muuttaa niin, että pyrkijöitä ei hylättäisi, vaan jokainen instrumentti- tai yhtyeopetusta haluava pääsisi opetuksen piiriin jollain tavalla. Asiaa tietysti hankaloittaa valtionosuus, jonka perusteella määritellään oppilaspaikkojen ja opetustuntien määrä.
Musiikkioppilaistosjärjestelmän valintakriteerit painottavat ikää, osittain lahjakkuutta, yhden näyttökerran (pääsykoe) perusteella tehtyä ennustusta oppilaan koko tulevaisuudesta mahdollisena oppijana. Tästä päättää kulloinenkin valitsijalautakunta, jossa saattaa olla samat opettajat joissain oppilaitoksissa vuosikymmenestä toiseen.
Kun hakija joutuu pudotettujen listalle, hän ei välttämättä hakeudu enää uudelleen pääsykokeeseen. Se on sääli, koska kuka voi ennustaa, millainen pelimanni olisi tulossa 10-, 13-, 15-vuotiaasta pyrkijästä, joka ei pääse hyväksyttyjen listalle. Kaikistahan ei voi eikä tarvitse tulla maailmankuuluja virtuooseja. Tämä täytyisi sisäistää pääsykriteereissä, jos niitä on tehtävä.
Jos Mauno Järvelän näppäripedagogiikan voisi jotenkin sisällyttää osaksi musiikkioppilaitosten toimintaan, se voisi toimia sillä tavoin, että kaikki pyrkijät pääsevät automaattisesti sisään. Tämän jälkeen katsottaisiin kunkin koulun yksityistuntien resurssit, eli kuinka monelle niitä voi antaa. Jäljelle jääville järjestettäisiin yhteissoittomahdollisuus, jolloinka harrastus pääsisi alkuun, vaikka laulamalla tai jousisoittimien vapaita kieliä näppäilemällä kompin mukana.
Ne hyväksytyt, joilla ei riittänyt hyvistä yrityksistä huolimatta motivaatio yksityistuntien läksyharjoitteluun, voisivat siirtyä ryhmäsoittoon ja näin sieltä vapautuisi tilaa niille, jotka halusivat myös yksityistunteja, mutta oppilaitoksella ei ollut mahdollisuutta lisätä opettajien tuntimääriä/oppilaspaikkoja.
Ryhmäsoitto on mukavaa ja siinä saa uusia kavereita. Siinä ei kilpailla paremmuudesta eikä syrjitä ketään, eikä se korvaa yksityisopetusta.
Se on iloista oppimista jonka hedelmät kantavat pitkälle, jos asennoidumme positiivisesti ajatukseen, että kaikki saavat soittaa.
Sinikka Ala-Leppilampi Oulun konservatorion viuluopettaja, Oulunsalon Kamariorkesterin ja Oulun Konservatorion Näppärien johtaja