Tuoreena omakotitaloasujana olen saanut kunnian tutustua uudenlaiseen arkeen. Nyt vähän aikaa uutta arkea elettyäni olen huomannut, että roskien lajittelemisesta on tullut aikaisempaa suurempi työmaa. Savotta, jonka edessä olen jo kaihoten muistellut entisaikoja.
Rivitalossa asuessamme touhu oli nimittäin kohtuullisen simppeliä: Kun jätettä muodostui, se eriteltiin ja sitten kiikutettiin taloyhtiön roskakatokseen.
Kaikille jätteille löytyi oma keruuastiansa, johon oli ilo sujautella pussit ja purnukat.
Helppoa ja vaivatonta kuin mikä!
Joskus toki kävi niin, että jokin säiliöistä täyttyi, mutta roskaa kasattiin sinne siitä huolimatta. Ylitäyttyminen kostautui pahalla siivolla, kun linnut repivät jätteitä pitkin poikin.
Näistäkin tilanteista selvittiin, kun muistuttelimme toisiamme, ettei tämä tällainen touhu ole ok.
Nyt omakotitaloasujana roskien lajittelu vaatii enemmän ponnisteluja, sillä keruusäiliöihin kelpuutettavat jätteet on kuljetettava kilometrien päässä sijaitsevalle ekopisteelle.
Aivan jokaista purkkia ja nyssäkkää ei kannata lähteä yksittäin liikuttelemaan. Lajitteluun on siis varattava enemmän tilaa ja myös aikaa.
Jätteitä viedessäni olen useampaan kertaan saanut todeta, että lähimmät keräyspisteet ovat niin täynnä, ettei niihin yksinkertaisesti mahdu mitään.
Tämä tuntuu vaivaavan erityisesti kartongin- ja muovinkeräyspisteitä.
Joidenkin kierrätysinto näyttää kuitenkin olevan niin talttumaton, ettei sitä yksi ylitäyttynyt säiliö pidättele.
Jos ei oma jätekuorma mahdu säiliöön, se jätetään joko sen viereen tai vaikka nostetaan sen päälle.
Tämä tietenkin aiheuttaa siivottoman yleisilmeen, kun roskat pahimmassa tapauksessa leviävät tuulen mukana ympäristöön.
Ylipursuava ekopiste on epämieluisa näky, johon olen saanut tutustua uuden elämänvaiheen myötä.
Tämän näyn äärellä mielessä pyörähtää helposti kysymys jos toinenkin.
Ei kai näitä roskia voi tähän näin jättää? Miksei tätä tyhjennetä useammin?
Kaiken tämän harmituksen keskellä on kuitenkin osattava olla iloinen siitä, että olen saanut arkipäiviini uudenlaista jännitystä.
Roskia viedessä kun ei enää nykyisellään voi ennalta arvata, mitä kaikkea päätepisteessä on vastassa.
Kun pakkaan pahvit, muovit ja muut viemiseni viimeiselle yhteiselle matkallemme, en voi tietää, palaanko kotiin samat roskat mukanani.
Minusta onkin sukeutunut jo melkoinen roskakuski epäonnistuneiden jätetyhjennysreissujen vuoksi.
Mutta se tunne, kun kaarran roskieni kanssa ekopisteelle ja säiliöissä on tilaa minunkin tuomisilleni...
Se on puhdasta iloa se.