Kuulun siihen reilun miljoonan suomalaisen joukkoon, joka on siirtynyt tekemään pääasiallisesti etätöitä. Toimistopäiviä pidän tällä hetkellä kerran tai kaksi viikossa.
Kun konsernissamme tehtiin koronavarotoimenpiteenä päätös toimitusten sulkemisesta asiakaspalvelun osalta, iso osa henkilökuntaa siirtyi työskentelemään kotoaan käsin. Itse aluksi karsastin ajatusta. En ole juurikaan työskennellyt etänä, vaikka siihen toki olisi ollut aiemminkin mahdollisuus.
Olen aina ajatellut, että työskentelen tehokkaammin työpaikalla. Muutaman viikon jälkeen olen saanut kumottua harhaluuloni: kotitoimistossa tekeminen on jossain määrin paljon tehokkaampaa. Keskeytyksiä on vähemmän, ja jos kirjoitussuoni ei syki, voi käydä muutaman minuutin pimputtamassa pianoa.
Toki toimittajan työ ja toimituksen johtaminen on erilaista etänä kuin ihmisten keskuudessa. Turvaudumme nykyisin paljon puhelinhaastatteluihin ja arkistokuviin, vaikka jonkin verran edelleen käymme tekemässä haastatteluja ja kuvaamassa – toki turvavälit ja käsihygienia huomioiden.
Olen oppinut tykkäämään etätyöstä. Sen suuria etuja on kaksi: lyhyt työmatka ja pukeutuminen. Kun laskeudun portaat alakertaan keittiönpöydän ääreen, niin ihan kalsareissani en työpuheluja hoida, mutta onhan se erinomaisen rentouttavaa, kun läppäriä voi paukuttaa villasukissa, shortsit jalassa ja t-paita yllä. Ylivoimaisesti eniten hykertelen siitä, ettei hiusten kanssa tarvitse vääntää kättä joka aamu. Olen niitä kiharahiuksisia, jotka eivät kiharoistaan tykkää. Niinpä tukan suoristaminen saa joskus sykkeen nousemaan. Jos päivä ei sisällä videopalavereita, annan suortuvieni hulmuilla juuri siten kuin ne haluavat!
Tiiviin työyhteisömme henkeä pidämme yllä chattiviesteillä ja puheluilla. Aamuisin kokoonnumme yhteiseen etäaamupalaveriin, mutta iltapäivältä kahvittelemme etänä puhe- tai videoyhteyden välityksellä ja pyrimme puhumaan muitakin kuin työasioita.
Taloustutkimuksen Ylelle tekemän kyselyn mukaan noin puolet nyt etätöitä tekevistä haluaa jatkossakin tehdä työnsä etänä joko kokonaan tai lähes kokonaan. Uskon vahvasti, että koronakriisin antama potku digitalisaatioon jää pysyväksi. Itsekään en enää karsasta ajatusta tehdä osaa viikosta etänä, jos se muutoin työn puolesta on mahdollista.
Silti odotan sitä päivää, kun pääsen taas sopimaan juttukeikkoja ihmisten koteihin, tekemään gallupia väenpaljoudessa ja nauttimaan lakeuden tapahtumatarjonnasta. Odotan myös toimituksen palavereita ja kahvihetkiä ihan oikean pöydän ääressä.
Vaikka etänä on ihan kiva, niin naamatusten on moninkerroin parempi.