Kolumni

Oma tupa, mistä lupa? Kan­san­edus­ta­ja Juha Sipilä pohtii maan­käyt­tö- ja ra­ken­nus­lain uu­dis­tus­ta: "Va­li­tet­ta­vas­ti lau­sun­to­ver­sio si­säl­tää nor­min­pu­run lisäksi myös uutta sään­te­lyä."

-
Kuva: Mauri Ratilainen Mauri Ratilainen
Eduskunnasta

Suomalaisten varallisuudesta suurin osa on kiinni asunnoissa. Oma koti on monelle elämän suurin sijoitus ja asumisen menoihin kuluu keskimäärin kolmannes suomalaisten tuloista. Hallituksen valmistelussa oleva maankäyttö- ja rakennuslain uudistus vaikuttaakin tavalla tai toisella jokaisen suomalaisen elämään. Laissa säädellään muun muassa sitä miten ja minne tulevaisuudessa rakennetaan.

Lähes 800-sivuinen lakipaketti on syyskuun loppupuolella lähdössä lausunnoille. Lausunnoille lähtevä versio perustuu ympäristöministeriön virkavalmisteluun, eikä se valitettavasti monilta osin vastaa uudistukselle asetettuja tavoitteita.

Uudistuksen tärkeimpiä tavoitteita on ollut yksinkertaistaa ja virtaviivaistaa rakennuslupaprosessia. Jatkossa erilaisten yksittäisten lupien sijaan haettaisiinkin vain yhtä lupaa, rakentamislupaa. Kynnys luvalle nousisi, mutta prosessi yksinkertaistuisi.

Valitettavasti lausuntoversio sisältää norminpurun lisäksi myös uutta sääntelyä. Yksi esimerkki tästä on maakuntakaavaan kirjattavat varsin kankeat viherrakennevelvoitteet. Siinä missä taajaan asutuilla kaupunkiseuduilla näille on tarvetta, olisivat ne turhaa lisäsääntelyä harvaanasutummalla alueella. Tällaiset suojelun kaltaiset ratkaisut eivät myöskään saisi uhata maanomistajien oikeuksia.

Toinen esimerkki on, että ELY:jen jo aiemmin rajattuja valitusoikeuksia on esityksessä ehdotettu uudelleen laajennettavan. Tätä ei voi pitää oikeana kehityssuuntana.

Kunnilla on suuri rooli sen määrittelyssä mitä ja miten paikallisesti saa rakentaa. Sujuva kaavoitus- ja rakennuslupaprosessi on kunnalle kilpailukykytekijä. Nopea ja yhden luukun periaatteella toimiva lupaprosessi houkuttelee kuntaan esimerkiksi omakotitalon rakentamisesta haaveilevia lapsiperheitä. Käytännöt kuitenkin vaihtelevat eri puolilla maata. Osa kunnista sallii esimerkiksi jo nyt alle 20 neliöisen piharakennuksen rakentamisen ilman erillistä rakennuslupaa.

Kannustankin kuntia jo nyt käyttämään kaiken sen liikkumavaran mitä nykyinen laki tarjoaa.

”Tätä ei voi pitää oikeana kehityssuuntana.”

Lain uudistus on lähtenyt siitä, että jatkossa alle 30 neliömetrin kokoiseen rakennukseen ei vaadittaisi rakentamislupaa, mikäli se ei tulisi vakinaiseen asumiskäyttöön. Pihalleen saisi siis rakentaa esimerkiksi piharakennuksen, autotallin tai varaston ilman erillistä lupamenettelyä. Jatkossa myöskään alle 50 neliömetrin kokoiseen katokseen ei vaadittaisi erillistä lupaa. Tässä kohtaa suunta on oikea.

Elämän suurimmalla sijoituksella on myös riskinsä. Jokainen meistä on kuullut talonrakentajilta kauhutarinoita siitä, mikä kaikki rakennusprosessin eri vaiheissa voi mennä pieleen. On vesivahinkoa alle vuoden vanhassa talossa ja riskirakenteita valuissa. Rakentajan vastuu tuntuu välillä loppuvan siihen, kun auton perävalot lähtevät työmaalta. Uudistuksessa onkin panostettu rakentamisen vastuukysymysten selkeämpään määrittelyyn.

Lakiehdotuksessa on esitetty pääasialliselle rakentajalle viiden vuoden vastuuta rakennusvirheistä. Tarkempi määrittely on hyvästä, mutta velvoitteet eivät myöskään saa muodostua kohtuuttomiksi rakentajalle ja näin ollen esteeksi vaikkapa pk-sektorin yritystoiminnalle alalla.

Maankäyttö- ja rakennuslain päivittämiselle on selkeä tarve, mutta uudistuksen alkuperäinen tavoite ei saa unohtua. Normeja pitää purkaa, ei pystyttää. Oma tupa tulee jatkossakin tarvitsemaan luvan, mutta toivottavasti se tulevaisuudessa heltiää nykyistä sujuvammin.

Juha Sipilä

Kansanedustaja, kesk.

Kempele