Kolumni

Olen kii­tol­li­nen

-
Kuva: Heli Rintala

Olen kiitollinen että saan elää heikosta terveydentilasta huolimatta.

Läheisistä, vaikka sukumme on pieni ja ehkä juuri siksi puhallamme yhteen hiileen tarmokkaasti; he ovat lyhyesti sanottuna elämäni ilo ja valo.

Että en ole katkeroitunut, vaikka elämä on koetellut kovalla kädellä koko elämäni ajan. Että olen saanut yltiöpositiivisen luonteen perintönä äidin synnyinsijoilta Karjalasta. Olen kiitollinen luonteestani, jolla voin olla avuksi toisille; pystyn kannustamaan ihmisiä ja auttamaan heitä löytämään hyviä ominaisuuksia itsestään.

Silloin, pikku-hiljaa, elämä voi aueta aivan uudessa valossa, avata solmukohtia sekä parantaa elämisen laatua!

Että olen oppinut kunnioittamaan ihmisiä ja suhtautumaan jokaiseen tasavertaisesti. Empaattisuus ja myötäeläminen ovat osaltaan sisäsyntyisiä ja tulevat luonteen perintönä.

Arvot kasvavat meihin kiinni pienestä pitäen, ne tulevat kotikasvatuksen myötä, ympäristön opettamana ja omaksutaan jo hyvin varhain. Kateus ja kauna ovat turhaa koska niillä vain myrkytetään lähiympäristömme suorastaan toimintakyvyttömäksi.

Olen kiitollinen pitkäaikaisia ystävistäni, vuodesta 1957 alkaen kun aloitin koulun Kellon kylässä, jokaisella on heidän omine erikoispiirteineen paikka sydämessäni.

Ajankohdasta jossa saan elää ja olla osallisena. Elämme voimakkaan kehityksen ja uudistuksen kulta-aikaa. Täytän itse tänä vuonna 70 vuotta ja ymmärrän että aikakausi ei kaikkia miellytä, mutta heitänkin ajatuksen ilmoille, jos vaikka kysyisimme toisiltamme, miten pärjäät esim. nykyajan laitteiden kanssa ja voisinko jotenkin auttaa sinua uuden oppimisessa? Toisinaan myös pitkämielisyyttä meitä iäkkäitä kohtaan tarvitaan.

Kiitän elämänkumppanista, lapsista ja lastenlapsista, siskoistani, serkuista ja samalla myös ystävistäni. Siitä että Suomi on itsenäinen valtio, Suomen kauniista luonnosta.

Samalla kun kirjoitan tätä niin, televisiossa näkyy ohjelma Suomi 80 vuotta sitten. Kun vertaan näkemääni tähän päivään niin kyllä Suomen kehitys on ollut valtava! Nuoremme ovat niin kaukana tuosta ajasta, että sitä on miltei mahdoton kuvata uskottavasti, koska heillä ei ole siitä kokemusta. Mutta toivoisin että saisimme vietyä sanomaa eteenpäin heille siitä, kuinka lujasta Suomi on itsenäiseksi saatu. Kiitän ihmisiä siitä, että he pyytävät apua ja antavat auttaa. Avun pyytäminen on monta kertaa hyvin vaikeaa, mutta ehkä voisi ajatella, että laittaa hyvän kiertämään auttamalla itse myöhemmin jotakuta apua kaipaavaa.

Olen kiitollinen jokaisesta vapaaehtoistyöntekijästä ympäri Suomen. Vapaaehtoistyö on valtava pääoma suomalaisessa yhteiskunnassa, jolla rakennetaan hyvää. Se koskettaa lapsia, nuoria, perheitä ja vanhuksia sekä vähentää yksinäisyyttä. Se on suomalaisessa yhteiskunnassa valtava pääoma jota ei sovi koskaan unohtaa.