Tavis törmää monenlaisiin asioihin. Olen niin tavis, että hävettää. En tunne muita juustoja kuin emmentalin ja edamin. Kun muut puhuvat hienoista juustokutsuista, minulle tulee kiire pihalle.
Maustekaappini on säälittävä. Normaalikattaus on suola, pippuri, kaneli, kardemumma ja vaniljasokeri. Joskus ostan chiliä, oreganoa ja muuta, mutta sinne ne jäävät hyllylle vanhenemaan. Joka kerta.
Kesän alussa kiiruhdan puutarhaan kukkaostoksille. Kotona huomaan, että taas tuli ostettua vanhan kaavan mukaan pelargonioita ja orvokkeja. Jos mukaan on eksynyt jotakin muuta, ne ovat säälittävän näköisiä ja tahtovat muualle.
Kerään ruoka- ja leivontareseptejä. Kokeilen kerran pari jotakin hienompaa, mutta palaan nopeasti hernekeittoon ja jauhelihakastikkeeseen. Ruokakaupassa on helppo käydä. Tavallinen lähikauppa riittää.
Mieluisimman leivottavani teen äidin keittokirjan opastuksella. Muistan ohjeen unissanikin. Herkku tekee kauppansa mökkioloissa ja juhlapöydässä. Mökkipullan nimi on ja pysyy muuttumattomana.
Katselen astiakaappiani. Tilasin kauan sitten parhaan ystäväni kanssa astiaston. Samat astiat palvelevat edelleen joka päivä. Juhla-astioita ei ole.
Kaupassa hipelöin tunnettuja muotikippoja, mutta ei niitä meidän hyllyissä näy. Yksi muumikuppi on joskus joukkoon eksynyt, kuten myös englantilainen kaunistus kuopuspojalta ja tyttöystävältään. Käytän niitä, kun erikseen niin päätän. Muuten käteen osuu tuttu, kulunut muki.
Olen kerääjä, mutta superantiikkia on meiltä turha etsiä. Rakastan kuluneita, naarmuuntuneita pintoja. Lommot antavat vanhaan pannuun oikean silauksen. Ahdistaa, jos pitäisi katsoa, mikä passaa minkin kanssa. Jos vanha tuoli tuntuu hyvältä, se saa paikan olohuoneesta. Arvohuonekaluja ei ole.
Räsymatot ovat halunneet meille asumaan. Niiden värit leiskuvat silloinkin, kun sataa tai on pimeää. Pakkasen keskelle ne antavat hyvää tekevän voimahalauksensa.
Huonekalujen ja tavaroiden mukana sykkii muistojen meri. Osa muistoista liittyy omiin vaiheisiin, ja kun on kyseessä käytettynä joukkoon tullut tuoli, pöytä tai hylly, ne antavat oman värinsä.
Bertolt Brechtin runo sanoo paljon:
”Kaikista esineistä rakkaimmat ovat minulle käytetyt. Kuhmuiset, reunoistaan litistyneet kupariastiat, veitsien ja haarukoiden monissa käsissä kuluneet puiset varret ovat minusta jaloja muotoja. Myös laakakivet vanhojen talojen pihoilla ovat onnellisia asioita, monien jalat ovat hioneet niitä, monet askeleet tallanneet maahan ja ruoho kasvaa raoissa.”