Kaupallinen yhteistyö

Neil Youngin sa­nois­ta syntyi Täyden kuun omena – Jaakko Pernun teos katoaa sa­don­kor­juun myötä Pi­ki­sel­lä Polulla

Kansainvälisesti tunnustettu ympäristötaiteilija Jaakko Pernu tekee massiivista katoavaa taidetta. Tänä kesänä Pikisellä Polulla Oulun Pikisaaressa on ollut kesän ajan Pernun teos “Täyden kuun omena”. Teos on kylvetty touko-kesäkuussa ja sadonkorjuun aikaan se katoaa paikaltansa.

Jaakko Pernu on kansainvälisesti tunnettu ympäristötaiteilija, jonka teokset rakentuvat usein puusta ja luonnonmateriaaleista. Pikisen Polulle toteutettu Täyden kuun omena elää vain yhden kasvukauden ajan.
Jaakko Pernu on kansainvälisesti tunnettu ympäristötaiteilija, jonka teokset rakentuvat usein puusta ja luonnonmateriaaleista. Pikisen Polulle toteutettu Täyden kuun omena elää vain yhden kasvukauden ajan.
Kuva: Heikki Timonen

Jaakko Pernu on kansainvälisesti tunnettu ympäristö- ja kuvataiteilija Kälviältä. Hän on ollut myös yksi Pikisen Polun vierailevista taiteilijoista tänä kesänä.

Pernu on opiskellut Limingassa, Lahdessa ja Rotterdamissa taideakatemioissa. Alankomaissa ollessaan Pernu meni sattuman kaupalta osaksi ulkoilmaprojektia, mistä lähtikin lopulta vyörymään hänen uransa ympäristötaiteilijana. Viime vuosina Pernu on toteuttanut lukuisia julkisia taideteoksia niin Suomessa, Keski-Euroopassa kuin Meksikon ja Kanadan suunnalla.

Pernu on rakentanut oman ainutlaatuisen tyylinsä käsitellä päämateriaaliaan, puuta. Yleensä hän tekee jopa 6–8 metriä korkeita massiivisia teoksia.

Tekniikalleen ominaisesti Pernu tekee ensin mallisuunnitelmien pohjalta ison vanerisapluunan, jota pyörittää korkean teoksen ydinakselin ympärillä. Symmetriset kuviot muotoutuvat töihin jopa 2–3 millimetrin tarkkuudella puita sahaamalla ja niitä pyörittämällä akselin ympärille. Näin teokseen saa tarkan ja symmetrisen Pernulle ominaisen muodon.

Täyden kuun omena kylvettiin alkukesästä ja se puretaan syyskuun sadonkorjuun aikaan. Pernun mukaan teoksen katoavaisuus on olennainen osa ympäristötaidetta.
Täyden kuun omena kylvettiin alkukesästä ja se puretaan syyskuun sadonkorjuun aikaan. Pernun mukaan teoksen katoavaisuus on olennainen osa ympäristötaidetta.
Kuva: Ella Pekkala

Ympäristötaide syntyy luonnon ehdoilla

Pernu kuvailee ympäristötaidetta katoavaksi taiteeksi ja toisaalta ainutlaatuiseksi väyläksi taiteilijoille ilmaista itseään taiteen perinteisten tilojen ulkopuolella.

Pikisellä Polulla olevan teoksen ideaa Pernu oli pyöritellyt päässään jo tovin. Idea on syntynyt Neil Youngin erään musavideon pohjalta, josta sanat “full moon barley” eli täydenkuun ohra jäivät Pernun mieleen pyörimään.

“Se tarkoittaa täydenkuun aikaa, jolloin ennen vanhaan ihmiset alkoivat tekemään puintihommia. Se on jäänyt päähän pyörimään, ja kun olen maatalon poika, niin se kolahti se fraseeraus,” kuvailee Pernu.

Pikisestä Polusta hän löysikin sopivan paikan, johon toteuttaa jo tovin mielessä pyörinyt teosidea.

Täydenkuun omena on kylvetty kesäkuun alussa ja se kerätään sadonkorjuun aikaan syyskuun lopulla pois. Teos on katoava ja uniikki yhden sadon yhtenä ainutlaatuisena omenana.

“Sitten kun se pitää purkaa syyskuussa, niin sitten mä tuun kerään satoa,” naurahtaa Pernu.

Pikinen Poloku levittäytyy Oulun Pikisaareen jo kahdeksatta kertaa. Maksuton ja esteetön ympäristötaidepolku esittelee tänä kesänä 18 teosta 20 taiteilijalta, joista Jaakko Pernu on yksi.
Pikinen Poloku levittäytyy Oulun Pikisaareen jo kahdeksatta kertaa. Maksuton ja esteetön ympäristötaidepolku esittelee tänä kesänä 18 teosta 20 taiteilijalta, joista Jaakko Pernu on yksi.
Kuva: Heikki Timonen

Maksutonta ympäristötaidetta Pikisaaressa

Kahdeksatta kertaa toteutettava ympäristötaidepolku Pikinen Poloku on avoinna 10.6.–30.9. välisen ajan Oulun Pikisaaressa.

Polulle levittäytyy kesän ajaksi 18 taideteosta 20:ltä eri taiteilijalta. Osa taiteilijoista on Pikisaaressa työskenteleviä ja osa vierailevia kutsutaitelijoita.

Tapahtuma on myös osa Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa ja kulttuuri-ilmastonmuutosta.

Pikinen Poloku tuo taiteen lähelle niin paikallisia kuin matkailijoita sen ollessa maksuton, esteetön ja avoinna 24/7.

Infoboksi

Mitä? Missä? Milloin?

● Pikinen Poloku -ympäristötaidepolku avoinna 10.6.–30.9. välisen ajan Oulun Pikisaaressa. Taidepolun pääpolku on esteetön. Polun pituus on alle kilometri.

● Ympäristötaidepolulle ja sen oheistapahtumiin on vapaa pääsy!

● Polulla on näyttelyn lisäksi esityksiä ja opastuksia, joista tiedotetaan Vanhan Villatehtaan ja Pikisen Polun somekanavissa.

● Koosteen kesän esityksistä löydät Oulu2026-kalenterista oulu2026.eu/tapahtumat hakusanoilla “Pikinen Poloku”.

Luitko jo?

Lue lisää maksuttomia Oulu2026-median sisältöjä!

KUTEN:

Tiima avautuu lo­ka­kuus­sa – Oulun uusi museo- ja tie­de­kes­kus tuo yhteen tie­teen, museot ja elä­myk­set

Ruo­ka­ta­pah­tu­mia, lä­hi­tuot­tei­ta ja uusia ma­ku­elä­myk­siä – viisi syytä kokea Arctic Food Lab

Va­ne­ri­set kummut ja valuva hiekka muo­dos­ta­vat yh­tey­den maahan AR­Tou­lu-tai­dea­lueen teok­sis­sa

Tapahtumat Oulu2026
Kaupallinen yhteistyö