”40-45 kilometriä ennen Rovaniemeä. Niillä huudeilla se on – mahtava maisema”, kerron kaverilleni viikonlopun pelireissun matkanteon highlighteja.
Nelostien ja leveän joen väliin jää toinen toistaan idyllisempiä pihapiirejä ja vanhoja taloja, joiden asukkaita jäin miettimään. Joen toisella puolella avautuu komea vaaramaisema ja suurempien asutuskeskittymien läheisyydestä kielivät junarata ja sähkölinjat.
Tuulilasista avautuvassa näkymässä on jotain niin tuttua ja toisaalta kiehtovan erilaista. Aika on ikään kuin pysähtynyt vuosikymmenien taa, vaikka pikitietä siinä ajelen ja rekisteröin vastaantulevan liikenteen sekä silmäkulmassa näkyvät sähkölinjatkin.
Mietiskelen alueen ikä- ja elinkeinorakennetta sekä työpaikkojen, koulujen ja päivähoidon sekä harrastusmahdollisuuksien sijaintia. Millaisia lähipalveluita alueen asukkaille tarjotaan? Entä mikähän on lappilaisen määre lähipalvelulle kilometreissä?
Muistelen inarilaisten rouvien kertomuksia arkielämästään kalannahan käsittelyn kurssilla muuan vuosi sitten siellä ”oikeasti pohjoisessa”. Mitenhän yhteisöllisyys ja naapuriapu toteutuvat pitempien välimatkojen harvaan asutuilla seuduilla…
Pohdintani keskeytyy, kun huomaan ohittaneeni potentiaalisen kahvipaikan. Missähän olikaan se seuraava mahdollisuus kahvitteluun tai syöntiin? Minkähän kunnan alueella se olikaan?
Pohdintaa mahdollisista pysähdyspaikoista käytiin jo jalkapallokentän katsomossa lähtöpäässä, ja monella meistä tuntuivat matkalle osuvat paikkakunnat olevan hakusessa.
Erityisen haastavaa on muistaa, millä paikkakunnalla taukopaikat sijaitsevat. Helpompi on kertoa kilometrimäärä tai ajoaika esimerkiksi Rovaniemeltä.
Erottuminen naapurikunnasta onkin vaikeaa ja vaatii kovasti pitkäjänteistä, tavoitteellista yhteistyötä niin kuntaorganisaatiossa kuin sen sidosryhmissäkin. Ensin pitäisi tunnistaa ja tunnustaa ne oman paikkakunnan vahvuudet. Hienoudet, joiden sanoittaminen on usein liian vaikeaa meille vaatimattomuuteen kasvatetuille pohjoispohjalaisille.
Meillä Tyrnävälläkin on monenlaisia laatumukuloita, mutta on meillä vähintään yksi timanttikin (jonka kattoikkunasta tätä kirjoittaessani katselen sään muuttumista). Vanhan teollisuusympäristön, Meijerikadun, ”kruununjalokivenä” loistaa roosanpunainen Myllykirjasto.
Meijerialueen esiin nosto ja kehittäminen niin kuntalaisille kuin matkailijoillekin on aloitettu, mutta kovasti meillä on vielä työsarkaa. Eräs miljonääriksi 500 päivässä pyrkivä konsultti sparrasikin meitä tyrnäväläisiä näkemään Meijerialueen hienouden, helpon saavutettavuuden sekä pohtimaan, kuinka ne ohikulkijat pysäytetään…