Kolumni

Mus­tik­ka­rak­kaut­ta

-
Kuva: Susanna Tikka

Joku meistä rakastaa marjojen poimintaa. Toinen taas rentoutuu liikkumalla metsässä ja poimii siinä ohella mustikoita. Kolmas ajattelee marjojen poimintaa enemmän kansantalouden ja terveyden kannalta. Metsään jääneet mätänevät marjat harmittavat. On täytettävä kansalaisvelvollisuuttaan myös marjanpoiminnan osalta. Vastuuntuntoinen, hyvin toimeen tuleva kansalainen voi myös jättää mustikan poiminnan muille vedoten nimenomaan yhteiseen hyvään ja talouteen: ” Ostan marjani, jotta joku rahaa kipeämmin tarvitseva saa mahdollisuuden tienata”.

Sitten löytyy vielä ainakin yksi tapa ilmaista rakkautta mustikan ja muiden luonnon antimien avulla: Rakastetaan läheisiä poimimalla heille talven mustikat. Monessa perheessä käydäänkin pientä vääntöä siitä, kuuluuko talven marjavaraston kartuttamisessa nuorten auttaa vanhempiaan vai vanhempien auttaa nuoria. Rakkauden tekoihin kuuluu minusta ennen kaikkea vapaus auttaa silloin, kun pystyy ilman syyllisyyden tuntoa tai muuta normipainetta.

Pidän marjoista. Erityisesti rakastan mustikkaa ja uskon sen terveyttä edistävään vaikutukseen. Marjojen poiminta on mieluisaa hyötyliikuntaa. Mutta monesti sääsket pilaavat kaiken. Epäitsekäs ajatus täysistä marjaämpäreistä, joista riittää jaettavaa äidille ja lastenlapsille kuihtuu itsekkääksi tavoitteeksi; kunhan saan omat aamumarjani poimittua. Metsän rentouttava vaikutus muuttuu stressaavaksi ininäksi.

Suomalainen erikoisuus - joka miehen ja naisen oikeus - kertoo, miten yhteisöissämme on perinteisesti sisäistetty ajatus siitä, että luontoa ei kukaan voi omistaa. Marja kerrallaan muistelen kiitollisuudella viisaita esivanhempiamme. Marja kerrallaan, sääsken ininöistä piittaamatta, lupaan omalta osaltani olla rakentamassa sitä ilmapiiriä,jossa kunnioitetaan toisiamme ja kaunista luontoamme.