Kuvittelin edessä olevia päiviä erilaisiksi. Pelkäsin, että itkeä tihhuutan koko ajan, enkä pysty tekemään mitään. Nyt ne päivät ovat käsissäni, eikä minua itketä. Teen töitä, kuten ennenkin, mietin, minkä otsikon jutulleni annan, miten jutun aloitan, miten tekstin lopetan.
En minä itkua ole varonut, mutta olen miettinyt kaiken valmiiksi. En putoa tyhjän päälle. Tiedän, että elämä tuo eteen uusia asioita. Täytyy rohjeta tarttua aikaan ja hetkeen, hypätä keikkuvalle lautalle. Pitää välillä rohkeasti silmät kiinni. Antaa tuulen pyyhkiä posket puhtaaksi. Kyyneleetkin, kun ne joskus tulevat. Iloonkin pitää uskaltaa astua. Avata uusia ovia, rohjeta tuntemattomille poluille, myös epävarmuuden tielle.
On tämä iso asia. Iso osa elämästäni on ollut teidän parissanne, rakkaat lukijat. Olen saanut kulkea rinnallanne pitkän matkan, arjessa ja juhlassa, ilossa ja surussa. Olen saanut jakaa kanssanne elämän isoja ja pieniä asioita. Minusta on tullut teidän myötänne osa tätä seutua, näitä lakeuksia, peltoja ja pellon vieriä.
Olen saanut teiltä paljon palautetta. Joskus olette kiittäneet, joskus kipeästi tukistaneet. Palaute on tehnyt hyvää, myös terävä kritiikki, koska siihen toimittajan tulee tottua. Herkkähipiäisyys ei ole kenellekään eduksi. Toimittajalle se on kauhistus.
Yksi asia on varma. Tulen kaipaamaan teitä. Turha väittääkään muuta. Monia arkisia asioita. Esimerkiksi puheluita, joita olemme vuosien mittaan käyneet. Piipahtamisia toimituksessa. Aina ei asia ole ollut suuren suuri, mutta meille sopiva. Niistä on kudottu yhteinen arki. Olemme parantaneet maailmaa. Joskus olemme olleet tiukasti eri mieltä, joskus yhteiset askelmerkit ovat olleet valmiina. Kaikki tämä on kasvattanut, lisännyt ymmärrystä. Maailman sivu asioista on ollut erilaisia näkemyksiä. Niin tulee olemaankin aina. Se tekee elämästä elämän. Eri mieltä voi olla myös sivistyneesti, ilman puukkoja ja puntareita.
Elämäni yliopisto on ollut näillä lakeuksilla. Olen oppinut uusia asioita ja kerrannut vanhaa. Lapin erämaakylässä syntyneelle tytölle lakeuden ihmisen mielenmaisemasta on tullut osa omaa maailmaa. Vaikka vankimmat juureni ovat aina synnyinkyläni karussa maaperässä, hennot juuret ovat nyt myös tällä seudulla.
Mun aika mennä on. Tätä kirjoittaessani tunnen suurta kiitollisuutta kuluneista vuosista. En minä mihinkään katoa. Toiminta-areenani vain muuttuu. Sanat ovat jatkossakin tärkeimmät työkaluni. Niissäkin yhteyksissä tapaamme.
Mun aika mennä on.