Aloitin toukokuussa diakoniatyön harjoittelun Limingan seurakunnassa. Reilun kuukauden aikana olen saanut olla mukana monenlaisessa toiminnassa ja tavata upeita ihmisiä niin iloisten tapahtumien, kerhojen sekä ryhmien merkeissä kuin puuropatojenkin äärellä. Diakoniatyö Limingan seurakunnassa on näyttäytynyt aktiivisena työskentelynä yhdessä vapaaehtoisten ja muiden toimijoiden kanssa.
Diakoniatyö on kuitenkin usealle verrattain tuntematon työala. Usein kuulee diakonian olevan näkymätöntä ja yksinomaan vanhus- ja kotikäyntityötä. Toki diakonia on sitäkin, mutta se on myös työskentelyä usean muun ihmisryhmän kanssa.
Diakoniatyön työalueisiin kuuluvat myös vammaistyö, perheiden tukeminen, mielenterveystyö, taloudellinen, henkinen ja hengellinen auttaminen, omaishoitajien, yksinäisten, syrjäytyneiden ja asunnottomien tukeminen sekä päihde- ja kriminaalityö.
Diakoniatyötä työalana voi olla hankala ulkopuolelta tunnistaa, sillä se ei ole niin vahvasti suuntautunut yhteen ainoaan kohteeseen, kuin monet muut seurakunnan työaloista.
Kirkon diakoniatyö tekee laaja-alaista yhteistyötä moniammatillisten verkostojen kanssa sekä pyrkii löytämään vastauksia ihmisten pulmiin yhteiskunnan palvelujärjestelmistä. Diakonia ei hoida vain erinäisten epäkohtien seurauksia, vaan pyrkii vaikuttamaan myös niiden syihin. Diakoniatyö ei siis ole ainoastaan juuri sillä hetkellä päällä olevaan hätään vastaamista.
Diakonisen työskentelyn tavoitteena on kyetä vaikuttamaan eriarvoisuuden vähentämiseen sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumiseen niin kirkossa kuin koko yhteiskunnassa.
Diakonian lähtökohtana ovat Jeesuksen opetukset ja esimerkki lähimmäisenrakkauden tärkeydestä sekä toisen auttamisesta kaikista erottavista tekijöistä riippumatta.
Tässä vaiheessa voikin ajatella, että mikä sitten erottaa diakoniatyön sosiaalityöstä. Diakonit ja diakonissat ovat sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia, joilla on kirkonalan pätevyys. He tekevät ennaltaehkäisevää työtä auttaen ja tukien yksilöitä sekä perheitä erilaisissa elämäntilanteissa kristilliseen lähimmäisenrakkauteen perustuen.
Taloudellisen auttamisen näkökulmasta diakoniatyö on viimesijainen auttaja taho, mutta kaikesta huolimatta yhteistyötä tehdään hyvin tiiviisti virallisten auttajaverkostojen kanssa.
Diakoniatyöntekijän kanssa voi sopia henkilökohtaisen tapaamisajan, jolloin keskusteluapua on tarjolla kiireettömässä ympäristössä. Diakonian voidaankin näin ollen ajatella olevan sosiaalityötä täydentävää työtä joustavuutensa ansiosta.