Minulla on pahe. Tykkään lukea verkkouutisten perässä olevia keskusteluja. Erityisen muikeaa luettava on silloin, kun kanssaihmiset pahoittavat mielensä mitä vähäpätöisemmistä asioista. Yleensä mielenpahoitukseen liittyy vahvasti kateus: jos jollakin menee hyvin, ja siitä kerrotaan julkisesti, täytyy haastatellun olla a) tyrkky, b) hämärähemmo tai c) täysin sopimaton suomalaiseen yhteiskuntaan. Jälkimmäinen siksi, etteihän kukaan tavallinen suomalainen kerskaisi, jos elämä hymyilee.
Viimeksi riemastuin juuri kateuden äärellä. Toisessa iltapäivälehdessä oli juttua televisiolääkäristä, ja otsikkoon oli nostettu haastateltavan tapa kustantaa perheensä vuosittain Kreikan lämpöön. Tämäkös nosti kommentoijien kierroksia. Moni suorastaan vaati, että lekurin tulisi kustantaa muitakin suomalaisia aurinkoon, kun varaa tuntuu olevan. Toisten mielestä lääkäri oli juurikin tyrkky, kun tuo varallisuuttaan esille. Myös muut argumentit hehkuivat.
Vanha sanonta kuuluu, että kateus vie tuhkatkin pesästä. Kun työskentelin Etelä-Savossa, valaisi eräs paikallinen kateuden eroja. Kun Pohjanmaalla naapuri ostaa uuden auton, ostat vielä komeamman. Savossa taas mennään ja puhkotaan uuden auton renkaat – hän vertaili. Itse en tällaiseen määritelmään päätyisi, mutta totta on, että me suomalaiset osaamme kateuden taidon ja sitä ilmennettään monin eri tavoin.
Käsi sydämellä: osaatko iloita, jos naapuriin kolahtaa seitsemän oikein? Tai jos luet artikkelia yritysjohtajien jättipalkoista?
Lars-Johan Schalin kiteyttää vuonna 1993 ilmestyneessä kirjassaan kateuden olevan mielentila, joka merkitsee toisen paremmuuden, menestyksen tai muun sellaisen aiheuttamaa vihan, alemmuuden, mitättömyyden, huonommuuden, kykenemättömyyden, syyllisyyden tai harminsekaisen pahansuopeuden tunnetta. Ei kateus meidän suomalaisten yksinoikeus ole. Sitä esiintyy kaikissa kansoissa, jopa kaikkien primitiivisimmissä kulttuureissa. Mutta voisimmeko me suunnata kateuttamme positiivisempaan suuntaan? Ei puhkottaisi renkaita, vaan ottaisimme lisätsemppiä itsellemme, jos huomaamme toisella menevän paremmin?
Pahinta on, jos tulee kateelliseksi itselleen. Käykö sinulle koskaan, että mieleen tulvii valtavan hyvä fiilis ja ajatus siitä, että juuri nyt kaikki on täydellisesti. Pian perään hiipii kuitenkin ajatus, ettei onnen pumpuleihin kannattaisi heittäytyä, koska kuitenkin kohta jostain taas repeää: auto hajoaa, lyöt varpaasi tuolin jalkaan tai sairastut vähintäänkin flunssaan.
Pitäisi osata nauttia omasta onnesta, menestyksestä ja hyvästä fiiliksestä. Eikä mielestäni siinä ole mitään pahaa, jos näyttää sen muillekin. Kell´onni on, se onnen näyttäköön.